Tässä juttusarjassa esitellään kirjoja, joissa on luettavaa niin kevyestä romantiikasta nauttivalle kuin historiallisista tapahtumista kiinnostuneillekin. Listaa voi hyödyntää myös äidinkielen opintojaksoilla, jos luettavaa on hankala keksiä.
Young Adult -kirjallisuus eli lyhennettynä YA tarkoittaa noin 14-20-vuotiaille suunnattua nuorten kirjallisuutta. Se tarjoaa monipuolista luettavaa nuorille, jotka kaipaavat ikänsä tai elämäntilanteensa kautta samaistuttavuutta tarinoihin. Yleensä kirjat sisältävät romantiikkaa, mutta niiden lisäksi YA-kirjat käsittelevät monia nuorille ajankohtaisia teemoja, kuten ystävyyttä, tasa-arvoa ja oman itsensä etsimistä.
Tähdet kertovat toimittajan oman mielipiteen kirjasta:

Jokaisesta kirjasta löytyy tarkempi kuvaus kuvatekstistä.
★ ★ ★ ★ ★ Vuosikirja (Holly Bourne)
Tämän kirjan räikeä kansi hämää lukijaa, sillä suloisen ja kevyen teinidraamatarinan sijaan kansien väliin kätkeytyy tunteita herättävä tarina yksinäisestä tytöstä, karusta koulumaailmasta ja vielä karummasta kodista.
Eräänä päivänä Paige löytää koulun kirjaston kirjan sivuilta punaisella kynällä tehtyjä merkintöjä, jotka tuntuvat olevan kuin hänelle tarkoitettu. Joku on kirjoittanut ajatuksiaan kirjojen sivuille, ja merkintöjen viisaat sanat saavat Paigen tuntemaan olonsa nähdyksi. Hän jättää kirjoittelijalle viestin erääseen kirjaan tavoitteenaan löytää tämä merkillinen Punakynä. Yksi pieni merkintä mullistaa Paigen elämän, ja hänen omanlainen taistelunsa maailmaa vastaan alkaa.
★ ★ ★ Ripley – Nopea yhteys (Annukka Salama)
Kumpi painaa vaa’assa enemmän, online-ystävyys vai todellisen elämän ihastus?
Jos olet niin sanottu gamer ja tykkäät pelata tietokonepelejä, tämä kirja on sinua varten. Online-maailma ja pelit ovat tässä lähes yhtä suuressa osassa kuin päähenkilön oikeakin elämä. Myös romantiikan ystäville kirja sopii hyvin, sillä sitä riittää lyhyessä kirjassa paljon.

★ ★ ★ ★ Minä vastaan marraskuu (Laura Suomela)
Onko marraskuu sinustakin vuoden raskainta aikaa kaikessa synkkyydessään ja kylmyydessään? Tämä kirja kertoo 17-vuotiaan opiskelijan taistelusta marraskuun synkkyyttä vastaan. Se on nopealukuinen ja viihdyttävä kirja erityisesti niille, joille marraskuusta selviytyminen tuottaa toisinaan vaikeuksia.
★ ★ ★ ★ Väki – Muistojenlukija (Elina Rouhiainen)
Itä-Helsinkiin sijoittuva trilogian avaus on monin tavoin tavallisesta YA-kirjasta poikkeava. Se avaa lukijalle näkökulman paperittomien kiertolaisten elämään, ja mausteena on kourallinen urbaania fantasiaa. Kirjassa tulee elävästi esille esimerkiksi erilaisten vähemmistöryhmien kohtelu Suomessa.

