Tervetuloa seuraamaan Lyskarin uutta juttusarjaa nimeltä “Matkani taitelijaksi”. Sarjassa haastatellaan taiteentekijöitä eri aloilta.

Olet saattanut nähdä koulumme käytävillä tämännäköisen henkilön. Millainen on ollut äidinkielen- ja teatterinopettaja Marika Kesselin matka Lyseolle?

Kesselin kiinnostus teatteria kohtaan alkoi jo lukiossa. Hän asui kuitenkin pienellä paikkakunnalla, jossa teatteria ei pystynyt harrastamaan. Ratkaisu pulmaan keksittiin, ja Kesselin itse käsikirjoittamia näytelmiä esitettiin kavereiden kanssa koululla. 

Matka lukiosta johti Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan suomea ja puheviestintää. Puheviestinnästä Kesseli piti, sillä se liittyi vahvasti esiintymiseen. Ylioppilasteatteriin hän ei kuitenkaan mennyt, koska urheiluharrastus meni teatterin edelle. 

Teatterikoulutukset alkoivat siis vasta, kun Kesseli oli valmistunut äidinkielen opettajaksi. Hän oli työnsä ohella kaksi vuotta kestävässä tarinateatterikoulutuksessa, minkä jälkeen hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa draamapedagogiksi. 

Tällä hetkellä Kesseli tekee eniten musiikkiteatteria, mutta liike-ilmaisusta hän nauttii erityisesti. Improvisointi, eli tuttavallisemmin “impro”, on taas hänen mielestään “hauskaa, mutta vaikeaa”. Valosuunnittelua ja lavastusta Kesseli uumoilee hahmottavansa melko hyvin, mutta äänisuunnittelu on vielä vierasta aluetta. Jos ohjaa teatteria, kuten Kesseli, täytyy olla jokaisesta teatterin alasta kiinnostunut. 

“Ohjaaminen on kuitenkin jossain määrin yhteissuunnittelua ja ohjaajalla on sanansa sanottavana moneenkin asiaan”, Kesseli tiivistää aatteensa. 

Kesselin mielestä teatterin opettamisessa muutoksen näkeminen on parasta. Hän rakastaa nähdä rohkeuden ja ilmaisukyvyn löytyvän, kun kaoottisesti alkanut produktio alkaa toimia. Kesselin mielestä silloin on saavutettu vaikeuksien kautta voitto.

Toisin kuin voisi olettaa, Kesselin haaveammatti ei pienenä ollut näyttelemiseen tai äidinkieleen liittyvä. Sen sijaan hän kertoi halunneensa eläinlääkäriksi. Hän ei kuitenkaan jaksanut lukea matematiikkaa, joten haaveammatti jäi. 

Kesseli korostaa draaman kaaren merkitystä äidinkielen opetuksessa. Hän kertoo myös, että mikäli hän on opettanut joitakin ryhmiä pitkään, käytetään draamamenetelmiä myös jossain määrin äidinkielen puolella. Teatteria ei muutenkaan unohdeta Kesselin oppitunneilla. 

“Jos on vain mahdollista, niin mielelläni käyn opiskelijoiden kanssa katsomassa teatteria livenä mahdollisimman paljon”, lisää Kesseli.

Kesseli kertoo, että ei haluaisi opettaa pelkästään äidinkieltä tai teatteria, sillä teatteri on niin intensiivistä, että sille kaipaa vastapainoa. Hän ei myöskään haluaisi olla pelkästään äidinkielen opettaja, koska teatterissa saa leikkiä itsekin. Jos taas keskittyisi pelkästään teatterin opettamiseen, tulisivat hipat ja patsastekniikat korvista ulos: liika on liikaa.

“Ei makeaa mahan täydeltä”, hän kuvailee suhtautumistaan.

Kesseli myös kertoo hakeneensa teatterikorkeaan. Pääsykokeisiin hän ei kuitenkaan valmistautunut, joten hänelle ei tullut yllätyksenä se, että ei päässyt sinne. Hän ei myöskään hakenut enää toista kertaa. Teatteri kuitenkin kiinnosti, ja hän tiesi, että kansanopistoissa voisi opiskella teatteria ja että sen jälkeen olisi mahdollista hakeutua eteenpäin.

Loppujen lopuksi Kesseli kuitenkin noudatti vanhempiensa ohjetta mennä yliopistoon. Hän kertoo vanhempiensa mahdollisesti olleen oikeassa, sillä hän ei pidä siitä, että häntä komennellaan, ja näyttelijän taas on noudatettava ohjaajan näkemystä.

Kesselin mielestä teatteria on hyvä nähdä paljon, koska sillä tavalla hänkin on oppinut teatteria eniten. Kesseli kertoo saavansa muiden esityksistä ideoita omiin ohjauksiinsa. Teatteri pitää Kesselin omien sanojensa mukaan järjissään, millä hän tarkoittaa, että teatteri antaa tilaa leikkiä, tutkia todellisuutta turvallisesti näyttämöllä ja ihmetellä ihmisiä ja maailmaa.

Toimittaneet: Ilona Suoranta ja Anna Lilja