Syksyn sateet painavat jo päälle, ja mieli meinaa synketä pimenevien iltojen myötä. Jokainen tarvitsee osaltaan piristystä ja virkistystä kylmyyden ja pimeyden keskelle. Kokosimme muutamia ideoita, joiden avulla syksystä voi nauttia sen sijaan, että antaisi alakulon vallata mielen.
Syö hyvin!
Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, terveellinen ja monipuolinen ruoka auttaa jaksamaan myös syksyn läpi. Hedelmistä saa tarvittavia vitamiineja ja lautasmalli olisi syytä palauttaa mieleen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Ruoanlaitossa kannattaa hyödyntää luonnon antimia. On kuitenkin hyvä ottaa rennosti ruoan suhteen. Itselleen pitää antaa lupa nauttia herkuista ja pienet palkinnot esimerkiksi koulutöiden jälkeen voivat lisätä motivaatiota.
Huolehdi hyvinvoinnista!
Sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi ovat todella tärkeitä jaksamisen kannalta. Riittävä uni on olennaista hyvinvoinnissa, mutta se ei yksinään riitä palautumiseen. Olisi siis hyvä varata aikaa jokaisen koulupäivän jälkeen itselle mieluisalle tekemiselle. Esimerkiksi kirjan lukeminen, ulkoilu tai ystävien näkeminen ovat hyviä rentoutumistapoja.
Stressin minimoimiseksi kannattaa välttää koulutöiden jättämistä viimeiselle illalle. Aikataulutus ja kalenterin käyttö helpottavat lukiolaisen arkea huomattavasti. Kaikessa ei tarvitse onnistua täydellisesti, vaan itselle pitää antaa armoa.
Harrasta jotain sinulle mieluisaa!
Raitis ilma ja liikunta tekevät hyvää mielelle ja keholle. Ulkona on rajaton määrä kaikenlaista tekemistä, vain mielikuvitus on rajana! Metsät ovat täynnä kiehtovia polkuja, jotka voivat viedä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Retkeily esimerkiksi kansallispuistoissa antaa mahdollisuuden nähdä syksyisen luonnon kaikessa kauneudessaan.
Syksyn tullen on hauska kokeilla uusiakin harrastuksia. Suunnistusta tai geokätköilyä voi harrastaa yksin tai kaverin kanssa. Niiden kautta saa mielenkiintoista tekemistä sekä liikuntaa. Jos ylimääräinen liikunta ei houkuttele, käsityöt tai maalaaminen voisivat innostaa enemmän.
Nauti tunnelmasta!
Tärkeää on se, ettei anna kylmyyden ja pimeyden aiheuttaa syysmasennusta, vaan löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää. Tunnelmasta nauttiminen on erinomainen keino huomata, että syksyllä on pimeydestä ja kylmyydestä huolimatta paljon annettavaa.
Tunnelmavalot, kynttilät, villasukat, torkkupeitot ja lämpimät juomat kuuluvat syksyn parhaimmistoon. Kun niiden kanssa lisää vielä hyvän musiikin, kirjan tai sarjan, on tunnelma parhaimmillaan. Eikä syksyn upeita värejäkään saa unohtaa!
Monet vinkeistä ovat toimivia, mutta kaikkien valmiiksi tietämiä asioita. Jos kaipaa välillä jotakin uutta, voivat seuraavat asiat olla enemmän mieleen: Tähtien katseleminen ja tähtikuvioiden opetteleminen sekä oman elämän romantisointi tuovat uutta näkökulmaa syystunnelmaan. Ehkä silmiin sattuu jonakin iltana revontuliakin?
Toimittajien omat suosikki-ideat syksyyn
Syksyllä on hauskaa kokeilla uusia reseptejä. Syksyisiä leivonnaisia ovat esimerkiksi porkkanakakku, mustikkapaistos, omenapiirakka tai mikä tahansa muu, jos sen vain koristelee syksyisesti.
Joulukin alkaa nousta mieleen jo aikaisin syksyllä. Osa hankkii lahjat hyvissä ajoin ennen aattoa, mutta toisilla lahjat jäävät viime tinkaan. Siksi on parasta pelata varman päälle ja pitää muutama idea korvan takana. Suklaa tai itse tehdyt leivonnaiset sopivat kaikenikäisille. Omatekoiset lahjat ovat muutenkin hyviä, koska niillä on usein kaupasta ostettua suurempi tunnearvo. Myös aineettomat lahjat, kuten elokuvaliput, hierontalahjakortti tai lupaus kahvilakäynnistä ovat mukavia. Niiden kautta saa kerättyä hyviä muistoja, jotka säilyvät mielessä pitkään.
Teksti ja kuvat: Pinja Saikko ja Ellen Tuikkanen