Perjantaina 25.2. vietettiin Talvitempausta Lyseon pihalla. Tapahtumaa järjestämässä olivat mukana opiskelijakunnan hallitus sekä hyvinvointikoordinaattorimme Elina Sihvola. Tempauksessa oli mahdollisuus tarkkuusheittoihin, pulkkaviestiin, lumiveistoskisaan ja mehutarjoiluun. Lisäksi…

Uni on tärkeä osa ihmisen elämää. Unen merkitys korostuu nuorten elämässä, kun suurin osa päivästä menee opiskeluun, harrastuksiin ja muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Kahdeksan kouluaamut ovat…

Perjantaina 8.10. Lyseolla vietettiin mielenterveyspäivää. Samalla juhlittiin etukäteen maailman mielenterveyspäivää, jota vietetään vuosittain 10.10. Mediateekissa oli erilaisia Lyseon sekä ulkopuolisten, mielen hyvinvointiin keskittyneiden toimijoiden järjestämiä…

Syksyn sateet painavat jo päälle, ja mieli meinaa synketä pimenevien iltojen myötä. Jokainen tarvitsee osaltaan piristystä ja virkistystä kylmyyden ja pimeyden keskelle. Kokosimme muutamia ideoita,…

Opiskelijoiden hyvinvointi on puhuttanut paljon viime aikoina. Lyskari päätti ottaa selvää lyseolaisten hyvinvoinnista. Kyselyyn vastasi 232 opiskelijaa eli noin kolmasosa kaikista lyseolaisista. Kyselystä kävi ilmi,…