Lukiollamme vietettiin vanhojenpäivä perjantaina 22. huhtikuuta. Sää suosi tanssijoita, sillä aurinko paistoi ja pilvet olivat poissa -- keväinen lämmin keli. Tanssijoiden päivän ohjelmaan lukeutuivat perinteiset…

Penkkarit 2022

19.4.2022 0

Perjantaina 8.4.2022 Lappeenrannan abit pääsivät viettämään penkkareitaan. Helmikuun pakkasten sijaan päivää vietettiin aurinkoisessa kevätsäässä, ja abiturienttien mieli oli keveä viikko aikaisemmin loppuneiden ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Päivä…

Uni on tärkeä osa ihmisen elämää. Unen merkitys korostuu nuorten elämässä, kun suurin osa päivästä menee opiskeluun, harrastuksiin ja muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Kahdeksan kouluaamut ovat…

Lyseon lukion esittelyilta yhdeksäsluokkalaisille järjestettiin keskiviikkona 19. tammikuuta. Ysien ja heidän vanhempiensa vierailu järjestettiin koronarajoituksia noudattaen porrastetuissa pienryhmissä, joita tutorit kierrättivät eri kerroksissa ja oppiaineiden…

Helmikuisen pakkassään sijaan vuoden 2021 wanhat tanssittiin sateisena syysperjantaina. Kahdesti siirretty tapahtuma oli erityisolosuhteista huolimatta onnistunut ja varmasti mieleenpainuva kokemus kaikille tanssineille. Teksti: Ellen Tuikkanen…

Perjantaina 8.10. Lyseolla vietettiin mielenterveyspäivää. Samalla juhlittiin etukäteen maailman mielenterveyspäivää, jota vietetään vuosittain 10.10. Mediateekissa oli erilaisia Lyseon sekä ulkopuolisten, mielen hyvinvointiin keskittyneiden toimijoiden järjestämiä…

Nasut 2021

10.9.2021 0

7. syyskuuta vietettiin Lyseolla ykkösten ryhmäytymispäivää ja nasujuhlaa. Tänä vuonna juhlittiin yhteisellä teemapukeutumisella sekä omassa ohjausryhmässä rastitehtäviä suorittaen. 1C-ryhmän nasut Tämän vuoden teemana olivat elokuvahahmot,…