Joustotunnilla tiistaina 3. toukokuuta järjestettiin Green Reality -iltapäivä. Kyse oli vuorovaikutteisesta paneelikeskustelusta, jonka teemana olivat ilmastoon ja ympäristöön liittyvät asiat. Tapahtuman panelisteina oli neljä eri…
Lapsena ajattelin, että vapaasti ulkoileva kissa olisi onnellinen. Olen asunut lähes aina maalla, jossa on tapana, että kissat ulkoilevat vapaasti. Myös minun, perheeni sekä isovanhempieni…
Lappeenrannan Lyseon lukion verkkolehden toimitus toteutti kyselyn ympäristöasioihin liittyen marraskuussa 2018. Kyselyyn vastasi yhteensä 196 lyseolaista. Kyselyn tulokset Pääset tuloksissa eteenpäin joko nuolinäppäimillä tai…
Keskiviikkona 7.11. koulullamme vieraili Rauli Partanen Suomen ekomodenristit RY:stä. Oppilaat siirtyivät saliin jo välitunnin aikana, mikä aiheutti pientä tungosta ja sekasortoa. Kiinnostusta oli ilmassa, sillä…