Kehruuhuone 200 -musiikkinäytelmä
Ohjaus ja käsikirjoitus: Marika Kesseli
Musiikin sävellys ja sovitus: Sari Kaasinen
Koreografia: Netta Salonsaari
Puvustus: Sari Kavala + työryhmä
Tarpeisto: Mirja Iivonen + työryhmä

 

Lavalla seisoo nuori nainen, vaaleat hiukset letillä. Tämä on vankila. Nainen saa kuulla rikoksensa, ja niin saa koko Kehruuhuoneen katsomokin. Kaikki yleisössä ovat hiljaa, vaikka näytelmä on kestänyt vasta pari minuuttia.
Kehruuhuoneen monipuolinen historia saa tänä syksynä kasvojen lisäksi oman, kuuluvan äänensä ja uudelleen henkiin heränneet tanssiaskelet kertomaan tarinaansa. Kehruuhuone 200 on musiikkia taitavasti moneen väliin heittävä kahden tunnin kokonaisuus, jossa koko Kehruuhuoneen historia herää henkiin katsojien silmien edessä aina naisvankilan ajoista nykypäivään. Lyskarin toimitus vieraili näytelmän yleisöennakossa keskiviikkona 02.11.2016.

Lyseossa opettajana työskentelevän ja tunnetusti aina kaikessa mukana olevan Marika Kesselin käsikirjoittama ja ohjaama musiikillinen teatteriteos on yhtenäinen kokonaisuus, joka niputtaa kahdensadan vuoden historian napakkaan, selkeään pakettiin. Näytelmän käsikirjoitus on yksinkertaisella tavalla koskettava ja luonteva, eikä yksikään lause vaikuta turhalta tai kuulosta siltä, etteikö se sopisi lavalla näkyvään kohtaukseen yhtä hyvin kuin kahvikone sopii lukioon. Etenkin karikatyyrimaisten, rytmikkäiden, hauskojen hahmojen käymät dialogit saivat aikaan huvittuneisuutta, eivätkä kuolevan äidin viimeiset sanatkaan lapselleen olleet liian kliseiset.

Henkilökohtaisesti kiinnitin huomiota etenkin musiikkiin, joka kuulosti juuri niin ammattimaiselta kuin etukäteen odotinkin. Näytelmän musiikit olivat sekoitus uusia sävellyksiä ja sovituksia vanhoihin kappaleisiin. Musiikillisen puolen toteutuksesta vastasi Sari Kaasinen. Etenkin ensimmäisen puoliajan ensimmäinen kappale, joka on Kesselin sanoittama ja Kaasisen säveltämä laulu kunniallisista naisista, veti välittömästi ihon kananlihalle ja kylmät väreet koko vartalon läpi. Myös loppupuolen vauhdikkaammat musiikkinumerot olivat taitavasti toteutettuja, vaikka eivät mieleen jääneetkään yhtä vahvasti kuin ensimmäisen puoliskon musiikilliset helmet tragediannälkäisille.

Oman osuutensa luontevaan, tunteita herättävään ja lopulta hilpeäänkin lopputulokseen toivat taitavat näyttelijät, joista jokainen osoitti osaavansa myös laulaa ja tanssia. Vaikka lavalla olikin lähestulkoon pelkästään tuttuja kasvoja, ei mennyt hetkeäkään, jona en olisi uskonut näyttelijän senhetkiseen roolihahmoon. Esimerkiksi lyseon äidinkielen opettaja Susanna Kauppi osoitti pystyvänsä samassa näytelmässä näyttelemään kahta hyvin erilaista roolia. Näyttelijöiden ikäjakauma oli suuri, noin kymmenenvuotiaasta eläkeikäiseen, ja jokainen onnistui enemmän tai vähemmän pitämään katsojan otteessaan. Roolityö oli herkkää sekä tarkkaa, ja jopa kaltaiseni bussipysäkkien pakkasissa sydämensä jäädyttänyt lukiolainen sai kokea herkistymistä, riemua ja lopulta jopa toivoa tulevaisuudesta. Siksi näytelmä varmaan jättikin vähän hämilleen; ei sitä joka päivä koe niin vahvasti erilaisia tunteita kahden tunnin sisällä.

Visuaalisesti Kehruuhuone 200 oli koruton, mutta näyttävä. Koreografiat oli suunnitellut Netta Salonsaari, ja näytelmä sisälsi useita erilaisia tanssinumeroita. Lavastus oli vähäistä, ja suurin lavastuselementti oli takaseinällä oleva kangas. Kuitenkin selkeän dramaturgian vuoksi vain muutamalla rukilla lavalle muodostui vankilan työtupa, eikä missään vaiheessa ollut vivahdustakaan kaaoksen suuntaan huolimatta näyttämöllä olleiden ihmisten määrästä. Näytelmän rytmi oli harkitun vaihteleva, eikä siksi hetkeäkään pitkäveteinen. Vaikka ensimmäinen ja toinen puoliaika olivatkin rytmiltään toisistaan eroavia, löytyi molemmista yhteneviä piirteitä ja tunnelmaa muuttavia nyansseja.

Etenkin ensimmäinen puoliaika piti katsojaa otteessaan tiukasti, vaikka hellittikin välillä otettaan jollain nopealla, kevyellä rytminvaihdoksella tai yllättävällä tanssinumerolla. Joissakin kohdissa äkillinen keventäminen saattoi tuntua jopa tarpeettomalta, mutta se unohtui nopeasti, kun äitinsä juuri menettänyt lapsi alkoi laulaa hennon heleällä äänellään. Toinen puoliaika oli selvästi rennompi, ja hahmot karikatyyrisempia. Vaikka rentouden keskellä olikin traagisuuteen vivahtavia kohtauksia, oli ensimmäinen puoliaika selvästi “se vakava” ja toinen “se hauska”. Ero oli erittäin selkeä, mutta vaikka toisen puoliajan alkaessa tuntuikin omituiselta yhtäkkiä nauraa neljänkymmenenviiden minuutin intensiivisen pelon, liikutuksen ja kunnioituksen jälkeen, piti näytelmä lopulta kuitenkin otteessaan.

Elä niin että tänne jälki jää
Elä sydän ja sielusi selällään

On hankalaa löytää valitettavaa esityksestä, etenkin kun kyseessä oli vasta yleisöennakko eli harjoitus, jossa on sallittua tehdä virheitä. Sitä paitsi tapahtuneet keskeytykset tai virheetkään eivät rikkoneet lavalla olijoiden läsnäoloa, eikä muutama levoton katse toisella puoliajalla murtanut neljättä seinää. Vaikka lavalla sattuikin kaikenlaista, eikä kaikki mennyt sataprosenttisesti nappiin, hoiti työryhmä kaiken kunnialla ja niin, ettei katsojan kokemus häiriintynyt. Meininki lavalla välittyi yleisöön lähes käsinkosketeltavana.

Vaikka kokemus olikin koskettava, Kehruuhuone 200 oli samalla kuin kahvikuppi ja suklaakeksi nelospalkin tunnilla; se huomautti ulkona vaanivan pimeyden keskeltä elämän hyvistä asioista, antoi toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, ja ennen kaikkea muistutti, että kaikesta voi selvitä.

 

Teksti: Pinja Kuntola