Minä, Simon (eng. Love, Simon) on Greg Berlantin ohjaama elokuva, joka sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 16.3.2018 ja Suomessa 4.5.2018. Elokuva perustuu vuonna 2015 julkaistuun Becky Albertallin kirjaan Minä, Simon, Homo Sapiens (eng. Simon vs. the Homo Sapiens Agenda).

Elokuvan keskiössä on 17-vuotias Simon Spier, tavallinen high school -opiskelija, jolla on kuitenkin yksi valtava salaisuus: hän pitää pojista. Kun “Blue” -nimimerkkiä käyttävä opiskelija Simonin koulusta paljastaa netissä olevansa homo, alkaa Simon viestitellä hänelle nimimerkin “Jacques” suojin ja selvittää Bluen henkilöllisyyttä.

Myönnän jo tässä vaiheessa, etten ehkä ole paras henkilö arvioimaan tätä elokuvaa, sillä en ole lukenut kirjaa, johon se pohjautuu. Toisaalta voin ainakin rehellisesti sanoa, että elokuvasta voi nauttia täysin sieluin myös tietämättä kirjasta mitään.

Ajoittain elokuva oli mielestäni turhankin kliseinen, mutta myöhemmin ajatellen se saattoi olla tarkoitus, jolla  korostetaan sitä, kuinka samanlainen Simonin elämä lopulta on mihin tahansa muuhun teiniromanssielokuvaan verrattuna. Elokuva käsitteli hyvin ja selkeästi hankaliakin teemoja, kuten oman identiteetin salaamista, salaisuuden paljastumisen pelkoa ja koulukiusaamista, olematta kuitenkaan liian vakava. Elokuvan tunnelma on tasapanotettu hyvin huumorilla ja haavoittuvuudella niin, että sekaan mahtuu sekä naurua että itkua.

Elokuva on varmasti jollain tasolla samaistuttava kaikille katsojille, mutta erityisesti lgbt+ -nuorten voi olla helppoa samaistua Simonin kokemukseen yksinäisyydestä, jonka oman identiteetin salailu tuo mukanaan. Elokuva on kuitenkin samalla rohkaiseva ja inspiroiva, sillä se muistuttaa siitä, että onnelisiakin loppuja on olemassa. Simonin tarina voi antaa toivoa “kaapissa oleville” nuorille ja rohkaista heitä olemaan avoimesti oma itsensä. Samalla se auttaa ei-lgbt-henkilöitä ymmärtämään, miltä coming out -kokemus tuntuu ja kuinka pelottavaa se voi silti olla, vaikka periaatteessa tietäisitkin, että kaikki hyväksyisivät sinut.

Minä, Simon ja sen saama suosio on tärkeää, sillä se antaa lgbt+ -nuorille henkilön, johon samaistua ja jota ihailla, jos heillä ei sellaista omassa lähipiirissään ole. Samaa mieltä ovat olleet myös monet julkisuuden henkilöt, jotka ovat ostaneet Minä, Simonin näytöksiä loppuun kotikaupungeissaan, jotta paikalliset nuoret pääsisivät katsomaan elokuvan ilmaiseksi. Näin teki esim. näyttelijä Neil Patrick Harris kotikaupungissaan Albuquerquessa.

Vaikka Minä, Simon ei tietenkään ole ensimmäinen koskaan tehty elokuva kahden teinipojan rakkaustarinasta, harva, jos mikään muu niistä on saavuttanut yhtä laajaa suosiota kuin Minä, Simon, jota IMDb:n mukaan esitetään yli 40 eri maassa.

Minä, Simon on tunteisiin vetoava, kaikille sopiva hyvän mielen elokuva. Se kuvaa hyvin, millaista on olla nuori ja kuulua joukkoon, mutta samalla tuntea olevansa yksin, millaista on rakastua ja olla epävarma, olla hyvä ystävä ja huono ystävä, olla hyvä tai huono vanhempi ja huomata olleensa sokea. Katsotpa yksin, ystävien tai vanhempien kanssa, jokaiselle jää positiivinen muisto Minä, Simonista.

 

Lista Minä, Simonin ensi-iltapäivämääristä eri maissa.
Digital Spyn artikkeli Minä, Simonin näytöksiä tukeneista julkkiksista.