Perjantaina 10. marraskuuta lähtivät Lyseon abit kohti Helsinkiä kokemaan kulttuuria. Matkaan kuuluivat tietenkin koulun mahtavat eväät; wannabe-ruisleipä ja mehu.  Bussimatkan päätyttyä ryntäsivät kaikki tietenkin suurella joukolla ja vaihtelevalla innokkuudella Kiasmaan. Kiasman jälkeen selvisi kourallinen abeja vielä Ateneumiin, minkä jälkeen päivä “huipentui” kansallisteatterin esitykseen Koivu ja Tähti.

Kiasman vierailu ei alkanut aivan täydellisesti. Nykyihmiset, varsinkin abit, ovat huonoja odottamaan ja osaavat kyllä valittaa ja syyttää kaikkea mahdollista viivästyksestään. Kiasmassahan oli siis ainakin kaksi (2) muuta lukiota juuri samaan aikaan ottamassa narikasta pois omia tavaroitaan, kun Lyseo taas halusi kulkea vastavirtaan.

Sen hieman alle kymmenen minuutin jälkeen, joka joistakin kai tuntui vähän pidemmältäkin, pääsivät abit nauttimaan Kiasman kiehtovasta nykytaiteesta. Oletettavasti jokainen tätä lukeva on käynyt Kiasmassa ainakin kerran, jos ei jo toistakymmentä, joten en sitä nyt sen enemmin esittele. Vertaan kuitenkin hieman omiin aikaisempiin kokemuksiini.

Tällä kertaa Kiasman näyttelyiden tarjonnasta löytyi esimerkiksi Nandita Kumarin pOLymORpHic hUMansCApE. Se on valtaisaan lasipulloon taiteiltu pienoiskaupunki, joka muuttuu luonnonmaisemasta raskaaksi teollistumiseksi liikkeen lisääntyessä lasipullon ympärillä. Teos on osa suurempaa kokoelmaa, jonka kaikissa teoksissa on nähtävissä vastaavanlainen pienoismallinen vastakkainasettelu lasipullossa.

Toinen varsin sähäyttävä teos oli Pekka ja Teija Isorättyän Nature Morte. Se on uusi ja erilainen versio tunnetusta Hugo Simbergin maalauksesta Kuoleman Puutarha. Sen sijaan, että Isorätyt olisivat tyytyneet vain maalaamaan teoksen uudelleen, he loivat kokonaisen huoneen kokoisen koneen. Teos on myös ehdolla Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican saajaksi. Jos minulta kysyttäisiin, myös selvä voittaja.

Kuitenkin Kiasman nopeasti kierrettyä tuntuivat näyttelyt tällä kertaa aikaisempia heikompina. Tähän saattoi myös vaikuttaa valtaisa kiire ehtiä käydä myös Ateneumissa. Kiireen aiheuttama stressi ja mahdottomuus ehtiä katsoa yhtään videota tai teosta kunnolla söi osansa tunnelmasta. Toisaalta Ateneumiin lähtijöiden kokoontuessa aulaan olivat monet muut jo kauan aikaa sitten poistuneet Kiasmasta. Kenties olen itse vain liian hidas.

Ateneumissa tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Aikaa oli käytännössä rajattomasti, ja henkilölle, joka ei Ateneumissa ole käynyt kuin kerran kauan sitten, oli se myös aivan henkeäsalpaava kokemus. Myönnän avoimesti hauhkoneeni henkeäni tiettyjen taideteosten edessä. Ei siksi, että olisin saanut jonkinlaisen sairauskohtauksen, vaan koska ne taideteokset olivat vain niin uskomattoman *en keksi tähän sanaa, koska “hienoja” antaisi hyvin puutteellisen kuvan*.

Kuitenkin Ateneumista kertoessa kohtaa helposti saman ongelman kuin Kiasmassakin. Taidetta on kovin hankala kuvailla tekstissä, ja valokuvista ei todellakaan erota maalausten yksityiskohtia, jotka itseni ainakin löivät aivan ällikällä. Kuvagalleriassa on muutama kuva, mutta ne eivät todellakaan anna todellista vaikutelmaa, vaan hyvin heikon.

Ateneumin jälkeen söin tietenkin @McDonald’s, koska eihän kukaan täysjärkinen ikinä kokeilisi mitään uutta Helsingissä, jossa siihen olisi hieno mahdollisuus. Moni muu oli nähtävästi saanut myös saman idean, sillä en todellakaan ollut ainoa Lyseon abi juuri siinä tietyssä McDonald’sissa juuri siihen tiettyyn aikaan. Tosin yritykseni pysyä vanhassa ja turvallisessa ei kuitenkaan onnistunut, koska tarjottimelleni annettiin väkisin ilmaiseksi Fantan uusi metsämarjalimonaadi.

Varsinainen teatteriesitys Koivu ja Tähti oli kuitenkin jotain muuta kuin saattoi olettaa. Koin sen olevan vain tuottajan/käsikirjoittajan/ohjaajan omaa kannanottoa joka ikiseen mahdolliseen asiaan. Esitystä ei ollut tehty yleisöä varten, vaan tuottaja halusi vain väkisin hieroa meidän kaikkien kasvoille ajatuksiaan, koska juuri hänen ajatuksensa ovat nähtävästi tärkeitä. Esityksestä löytyivät aivan kaikki mahdolliset epäkohdat: jäätiköiden sulamisesta, suomalaiseen alkoholikulttuuriin ja ulkomaisiin orjavaimoihin.

Ei siis ollut mitään, mitä ei voitu jättää huomioimatta. Jos näytelmästä yrittää tulkita selkeämpää päällistä juonta, joutuu hankaluuksiin. Kenties se kertoo, kuinka joukko mökkeilijöitä juo itsensä sammuksiin, eivätkä he huomaa, kuinka talo palaa ja kuolevat. Teoksen loppuosa onkin pelkkää kuvitteellista harhailua ennen kuoleman lautturia. Vaihtoehtoisesti sitä ei kannata edes yrittää tulkita juonellisena.

Loppujen lopuksi päädyimme ehjinä myös Lappeenrantaan yömyöhään hieman ennen kahta. Matka antoi aimo sysäyksen kulttuuria varsinkin Ateneumissa käyneille, ja toivottavasti myös muille.

 

 

Toimittaja: Riku Tyster
Kuvat: Riku Tyster (Taideteosten oikeudet kuitenkin oikeilla omistajillaan)