Elokuvateattereiden alkuvuoden vetonaula Alita: Battle Angel (2019) vetoaa katsojaansa jo trailereissaan, jotka esittelevät vaikuttavan visuaalisen ilmeen sekä mielenkiintoisen näkemyksen teknologian kehitykseen. Elokuva myötäilee vahvasti tekijöidensä edellistä suurta menestysteosta Avataria (2009) ulkomuodollaan, vaikka onkin ajatukseltaan hyvin ainutlaatuinen. Trailereiden tarjoama koukuttava sekoitus menneisyyttä ja tulevaisuutta onkin teoksen vahvin osa-alue, sillä sen juoni jättää kokeneen katsojan kylmäksi latteudellaan ja kliseillään.
Elokuvan pääosassa nähdään kyborgi Alita (Rosa Salazar), jonka tarina alkaa kaatopaikalta. Hänet pelastaa kyborgeja korjaava tohtori Dyson Ido (Christoph Waltz), joka antaa Alitalle edesmenneen tyttärensä vartalon. Elokuvan myötä Alitan ja Dysonin suhde nousee kuvaamaan niin oman identiteetin kuin läheisten menetystä ja elämän jatkamista: hahmojen rosoinen taival salaisuuksista läheisyyteen kertoo liikuttavan tarkkasilmäisesti perheen merkityksestä ja kuuluvuuden tunteen tärkeydestä. Isä-tytär-suhteen vaikuttava tarkkanäköisyys jää kuitenkin taka-alalle Alitan tavatessa nuoren Hugon (Keean Johnson), joka vie nopeasti niin Alitan kuin juonen kohti stereotyyppistä romanssia.
Kovan maailman keskelle ujutettu imitaatio Titanicin (1997) traagisesta rakkaustarinasta tuntuu tekaistulta ja romantisoidulta, eikä toimi tieteiselokuvassa sen enempää kuin alkuperäisessäkään teoksessa. Näin rikotun ja lähes kuolleen päähenkilön tarinasta tulee koskettavan ja todentuntuisen kasvutarinan sijaan kulutettu ihastus-romanssi itseään etsivän tytön ja kaupungin pahan pojan välillä. Hugon taistelu varjoisan työnkuvansa ja arvojensa välillä on itsessään kiinnostava muttei kuitenkaan kovin omaperäinen idea. Romanssi kuitenkin tukehduttaa Alitan tarinan sanoman siitä, mitä merkitystä on kodilla, kuuluvuuden tunteella ja rakkaudella. Nyt elokuvasta jää katsojalle käteen oikeastaan vain rakkauden vaatima hinta: elokuvan loppuratkaisu on antiklimaattinen lässähdys, joka viimeistelee mitäänsanomattomaksi jäävän juonen perusteellisesti.
Vaikka elokuvan juoni jättääkin katsojan kylmäksi, sen visuaalinen maailma ja kuva tulevaisuudesta on mielenkiintoinen. Elokuvassa vastakkain asettuu kaksi miljöötä: ihailtu, mystinen Taivaskaupunki ja sen alla elämää kuhiseva Rautakaupunki, jonka asukkaat unelmoivat pääsevänsä näkemään yläpuolellaan roikkuvan paratiisin. Vastakohtien avulla elokuva rakentaa tarinaa myös ihmisen kehityksestä ja sen hinnasta. Rautakaupungin tomuinen ulkoasu ja värikäs massa asukkaita kuvastavat hyvin vanhan ja uuden kohtaamista: rapistuneesta sodan kourimasta miljööstä kehkeytyy oivallinen ympäristö kulttuurien kohtaamiselle ja uuden oppimiselle. Kaupungin rosoisuus tarjoaa vastapainon Taivaskaupungin sileälle metallille, minkä avulla elokuva avaa toisenlaisen näkökulman ihmiskunnan tulevaisuuteen. Uusi ei aina ole parempaa eikä vanha huonoa, vaan tulevaisuuden tärkeimmäksi määrittäjäksi nostetaan ihmiskunta.
Alita, teknologian kehityksen symboli, kuvastaa vahvasti uuden ja vanhan tasapainon tärkeyttä. Teema vahvistuu entisestään elokuvan loppupuolella, jolloin Taivaskaupungin uskottu idylli paljastuu tieteen pimeän puolen ja yhteiskunnan hierarkisuuden kuvaksi. Näin elokuvan viehättävyys linkittyy vahvasti sen visuaaliseen ilmeeseen ja sen välittämään kuvaan tulevaisuudesta, mitä juoni olisi voinut käyttää hyväkseen monellakin tavalla. Juonen tylsyys kuitenkin harmillisesti ohittaa tilaisuuden rakentaa ainutlaatuinen pohdinta ihmiskunnan tulevaisuudesta ja yksilön roolista yhteiskunnan suunnannäyttäjänä.
Alita: Battle Angel tarjosi tekijöilleen tilaisuuden tehdä jotakin ainutlaatuista, ajankohtaista ja inspiroivaa, mikä olisi voinut johdattaa katsojat pohtimaan nyky-yhteiskunnan ja sen tulevaisuuden ongelmia. Yhteiskunnan murros, teknologian kehitys ja yksilön asema kaiken myllerryksen keskellä olisivat voineet tehdä vahvan vaikutuksen yleisöönsä. Kulutettu romanssin tavoittelu kuitenkin latistaa odotukset ja hautaa elokuvan erilaisuuden: sen sijaan, että elokuva tarjoaisi uudenlaisen, kohauttavan ja koskettavan tarinan, se syöttää katsojalleen kliseisen ja loppuunkulutetun kuvan epäonnisesta nuoresta rakkaudesta. Elokuvasta päällimmäisenä jää kysymys, onko romantiikka näennäisen pakollinen osa elokuvakokemusta vai jäänne vanhasta tottumuksesta? Alitan tarina olisi kasvanut merkitykselliseksi ja koskettavaksi ystävyyden tutkailun kautta, sillä väkinäiseltä tuntuva romanssi muuten edistyksellisen ja oivaltavan henkilöhahmon tarinassa vain vieraannuttaa katsojan elokuvan filosofiasta. Nykymaailman monimuotoisessa ja moniuloitteisessa yhteiskunnassa kapeakatseisen romanssin aika on ohi ja tarvitaan rohkeutta rakentaa ja kertoa uudenlaisia, uskaliaita tarinoita.
Pääkuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:AlitaBattleAngel_poster_temp.jpg
