Miten tätä voi edes arvostella? Jotta elokuvasta voi kirjoittaa parodisoivaa kritiikkiä täytyy olla joitain epäkohtia, joihin tarttua. Mutta mitä jos elokuva on oikeasti niin hyvä, että niitä ei ole? Blade Runner 2049 on todella lähellä juuri tätä.

Heti ensimmäiseksi täytyy tunnustaa, että en ole itse edes nähnyt alkuperäistä vuoden 1982 Blade Runner -elokuvaa, jonka jatko-osa tämä uusi on. En ole myöskään lukenut Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjää, joka toimii kuulemma löysästi Blade Runnerin pohjana. Puhumattakaan mainoskampanjaan liittyneistä lyhyt jaksoista, joista sain tietää vasta elokuvan näkemisen jälkeen. Sain tietää elokuvasta käytännössä vahingossa juuri ennen ensi-iltaa ja menin katsomaan sen alun perin vain Jared Leton takia. Mutta voi replikantti sentää! En oikeasti kykene muistamaan elokuvaa, joka olisi ollut yhtä hyvä sekä kokonaisuutena yhtä valtava ja täydellinen. Mikäli muiden väitteisiin on uskominen, alkuperäinen oli vielä parempi. En edes pysty kuvittelemaan, kuinka se olisi mahdollista.

Äärimmäisen tiivistettynä elokuva kertoo tulevaisuuden dystopisesta maailmasta, jossa ihmisten luomat replikantit toimivat orjina. Muutamat vanhemmat replikantit ovat kuitenkin niin sanotun suunnitteluvirheen takia päättäneet, että he eivät halua olla orjia, joten luonnollisesti heistä on päästävä eroon. Heitä metsästää Blade Runner, elokuvan päähenkilö “K”.

Elokuva nojaa erittäin vahvasti juuri tarinaan. Sen syvyys ja mielenkiintoisuus ovat aivan omaa luokkaansa verrattuna mihinkään muuhun viime aikoina näkemääni. Syvälliset auki jäävät kysymykset saavat katsojan oikeasti miettimään todella monia asioita ja niiden oikeudenmukaisuutta. Mitä tarkoittaa olla ihminen? Entä voiko tekoäly oikeasti rakastaa? Vaikka ei edes miettisi näitä syvällisiä kysymyksiä on tarinassa silti valtava määrä mysteerejä. Kuitenkin niihin annetaan suurimmilta osin kaikki tarvittava tieto, jotta katsoja voi itse luoda omat päätelmänsä. Kaikki tarvittava tieto on siis saatavilla, mutta sitä ei hierota väkisin katsojan kasvoihin, kuten nykyisin niin monessa elokuvassa tehdään. Visuaaliselta puoleltaan elokuva on myös täysi mestariteos. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että virtuaaliset lavasteet ovat näyttäviä, kuten nyt voikin olettaa elokuvalta, jonka budjetti oli yli 150 miljoona dollaria. Värejä, valaistusta, varjoja ja aivan kaikkea on onnistuttu käyttämään niin taidokkaasti luomaan tunnelmaa, että vaikka elokuvassa ei olisi ollenkaan mitään ääntä, olisi se silti pakko nähdä.

Mitä tarkoittaa olla ihminen?
Entä voiko tekoäly oikeasti rakastaa?

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elokuvan äänipuoli olisi kunnossa. Taustalla ei välttämättä kovinkaan usein kuulu musiikki vaan pelkkä humina, mutta se, miten erilaisia taustameluja voi käyttää tunnelman luomiseen, on aivan uskomatonta. Katsoja ei pysty olemaan elokuvan aikana rentona, sillä tunnelma on aina niin vahvasti painostava. Ja vaikka elokuva onkin miltein kolmetuntinen kokemus, ei painostus missään vaiheessa ala tuntua puuduttavalta, sillä elokuva etenee silti koko ajan myös eteenpäin.

Eikö elokuvassa siis oikeasti ole mitään huonoa? Jos kerran näyttelijätkin ovat alansa tunnetuimpia? Noh… Krista Kosonen.

Krista Kosonen siis näyttelee elokuvassa replikantti huoraa. Lyhyen kohtauksen aikana hän ehtii jopa puhua suomeakin: “Hei lähetään vittuun täältä. Tää jätkä on Blade Runner, se voi olla vaikka kuinka vaarallinen.” (tai jotain sinne päin.) En itse ymmärrä, miksi tämä koko kohtaus edes on elokuvassa. Lyhyt kohtaus, joka ei millään tavalla liikuta mitään eteenpäin. Sitäkin vaikeampaa minun on ymmärtää, minkä ihmeen takia hän puhuu suomea. Siihen ei ole oikeasti yhtään mitään syytä, toisin kuin niiden muutaman muun kohtauksen kanssa, joissa joku muu puhuu jotain muuta kuin englantia.

Toinen asia, joka saattaa käännyttää joitakin katsojia pois, on elokuvan hidastempoisuus ja synkkyys. Elokuva tosiaan etenee nykystandardien mukaisesti melko hitaasti, ja vaikka useimmiten se on tärkeää juuri elokuvan tunnelman kannalta, on joitain hetkiä, joissa olisi voitu toimia eri tavoin. Synkkyys taas on jotain, mitä ei mielestäni olisi voinut tehdä toisin. Synkkyys ja huumorin puute ei nimittäin ole sellaista väkinäistä raakuutta vaan se auttaa välittämään elokuvan henkilöiden kokemuksia ja ajatuksia.

Yksinkertaisesti: tämä elokuva on hyvä, todella hyvä. Mene katsomaan se. Se on vahvasti tarinapohjainen, eikä ehkä siksi sovi kaikille. Mutta mene silti, saatat yllättyä ja löytää uuden puolen itsestäsikin.

 

Riku Tyster