Tuulipuku päällä hän pyyhältää päärakennuksen neljännestä kerroksesta liikuntasaliin ja toisin päin päivästä toiseen käyttämättä hissiä. Askel on reipas, ja huulille nouseva hymyn kare piristää päivän. Hänen tuntemuksensa ja tietonsa liikunnasta sekä terveydestä ovat ensiluokkaiset. Tilannekomiikka ja valloittavat tarinat piristävät hänen pitämiään oppitunteja. Hiihto on liian hieno laji pilattavaksi koululiikunnalla. Arvasit ehkä jo oikein: Jarmo Punkkinen.

Jarmo on jäämässä eläkkeelle tänä keväänä 2018. Sen kunniaksi haastattelimme häntä, sillä onhan hän kunnianosoitusten arvoinen. Sellaiseksi toivomme tämän jutunkin lukeutuvan. Eiköhän sitten mennä suoraan asiaan.

Haastattelupaikaksi osui arpaonnessa mediateekki. Ympäristö oli aika ajoin hyvinkin meluisa, mutta se ei keskustelua haitannut.
– No, odottavalla, odottavalla… jännittää. Mitä kaikkea te haluutte tietää miusta? kertoo Jarmo naurun rytmittämänä fiiliksiään haastattelusta.

 

‘’Elettiin hetkessä.’’

Kysymme Jarmolta hänen lapsuudestaan, ja hän muistelee niitä aikoja lämmöllä. Hän kasvoi pienessä kylässä maaseudulla. Perheestään Jarmo kertoo sen verran, että hänen isänsä oli metsätyönjohtaja ja äiti piti taloutta pystyssä kotiäitinä. Lapsena pihalla oltiinkin ympäri vuoden leikkimässä ja touhuamassa milloin mitäkin. Myös eläinten kanssa puuhattiin paljon, ja vaikka Jarmon kotitaloudessa ei ollut kotieläimiä eikä sinänsä lemmikkejä, pääsi hän kuitenkin usein tekemisiin naapurien kotieläinten kanssa. Jarmo kertoo, että aikoinaan lehmät vietiin päiväksi hakaan, eli aidatulle niitylle, ja haettiin illalla takaisin. Myös hevonen oli silloin tärkeä työkone maaseudulla, ja kun hevosta ei tarvittu, se vietiin pitkäksikin aikaa hevoshakaan. Jarmo muistelee naureskellen, että he veivät kaverinsa kanssa monta kertaa kesässä hevosen hakaan itse ratsastaen – ilman satulaa.

 

 

Elämä oli todellakin erilaista verrattuna 2000-luvun kaupungin kasvattien elämään. Suurin osa asioista tehtiin ulkona ja ilman aikuisten valvontaa. Urheiltiin ja paljon myös keksittiin itse aktiviteettejä, esimerkiksi talvella mäenlaskua ja pujottelumäkien tekoa. Jarmon kerronnassa tulee esille kilpailuvietti ja hurjapäisyys, kun kilpailtiin, kuka uskaltaa laskea alas kaikkein korkeimmalta. Lunta oli silloin onneksi paljon eikä haitannut, vaikka ei pysytty aina pystyssä. Joskus pudottiin alas viisikin metriä.
– Tultiin kuka mistäkin alas, opettajamme naurahtaa.

Jarmo myös paljastaa, että joskus lapsena oltiin luvattomilla teillä. Lähistöllä sijaitseville sahalle ja myllylle ei oikeastaan olisi ollut asiaa, mutta siellä käytiin kavereiden kanssa.
– Tänä päivänä tällaista ei uskalla sanoa ääneen, mutta sen sanon, että yks harrastus oli ‘linnun pesällä käynti’’’, sanoo Jarmo.
Tämä tarkoitti sitä, että kaverukset kiipesivät puihin etsien linnunpesiä ja ottivat pesästä kukin korkeintaan yhden munan. Muna kuljetettiin alas suussa, minkä jälkeen se rikottiin ja puhallettiin tyhjäksi. Munat säilöttiin maan kuoppaan ja myöhemmin vertailtiin, kenellä oli hienoin kokoelma kuoria. Joskus Jarmo kuitenkin säästi munan ja kesytti linnunpoikasen. Hän kertoo tehneensä tätä lapsena monena kesänä ja onkin kesyttänyt variksia ja harakoita. Innoissaan Jarmo muistelee, kuinka variksista kasvoi helposti hänelle lojaaleja kavereita.
– Kaikkein parhaimmat lemmikit on ollut variksia, toteaa Jarmo kertoessaan variksen olevan uskomaton eläin.

Lopuksi Jarmo kertoo, että hänellä ei ollut unelmia tai ajatusta tulevaisuudesta. Elettiin täysin hetkessä, eikä murehdittu. No mutta, nyt jätetään varikset ja vauhdikas lapsuus taakse, ja siirrytään Jarmon kouluelämään.

 

‘’Pitää tehdä jonkin verran hommia että pärjää.
Tekemättä mitään ei voi onnistua.’’

Jarmon kertomaan koulumaailmaan verrattuna omamme on hyvin erilainen. Hän meni ensin kansakouluun ja vaihtoi sieltä 11-vuotiaana oppikouluun. Jarmon kylässä oli hyvin pieni, yksiopettajainen, supistettu kansakoulu. Hän kertoo huvittuneena, kuinka hän oli koulun suurimmalla luokalla, jossa oli peräti 7 oppilasta. Koulu alkoi elokuun lopussa tai syyskuun alussa, ja kolmena ensimmäisenä vuonna käytiin koulua vain kerran viikossa. Muuten oltiin kotona ja autettiin kotitöissä tai vain oltiin.
– Tän takii mie oon tällainen häirikkö, ku oon käyny nii vähän kouluja, Jarmo kertoo.

Oppikouluun mennessä Jarmon piti muuttaa asumaan noin 40 kilometrin päähän Kouvolaan, josta hän tuli kotiin kuusipäiväisen kouluviikon jälkeen lauantai-iltana ja joutui palaamaan takaisin kaupunkiin heti sunnuntai-iltana.

Oppikoulun jälkeen Jarmo siirtyi lukioon. Sen aikainen koulu oli poikalyseo ja oppilaita oli noin tuhat. Suuri muutos kansakoulun luokkakokoon oli 40 opiskelijan luokka. Lukion ensimmäisellä luokalla Jarmo ymmärsi, ettei hän tulisi pärjäämään niin huonoilla tuloksilla. Tähän mennessähän hänen keskiarvonsa roikkui kuuden tienoilla ja Jarmoa kiinnosti koulunkäynti vain ystävien takia. Nuorelle miehelle tuli huoli tulevaisuudesta. Niinpä hän alkoi askel askeleelta tehdä töitä pärjätäkseen paremmin.
– Kehut olivat kuin bensaa heittäis tuleen, Jarmo muistelee tunteitaan opettajien alettua huomioida hänen osaamistaan oppitunneilla.
Hän myös kertoo, että opettajat olivat heille tiukkoja, mutta se oli hyvästä. Tiukat auktoriteetit olivat juuri sitä, mitä Jarmo kaipasi opiskelunsa tueksi.

 

 

 

‘’Tietämys mikä miulla on, ohjaa väkisinkin hyviin tuloksiin.’’

11-vuotiaasta lähtien Jarmo oli tehnyt kesätöitä Väliväylällä puiden uitossa, sillä hänen isänsä oli siellä työnjohtajana. Se työ oli vaarallist,a ja hän itsekin toteaa, että työturvallisuus oli siitä aika kaukana. Kesätöitä Jarmo jatkoi opiskeluaikoihin asti ja työrepertuaari lisääntyi muun muassa taimenistutuksessa ja metsän harvennuksessa. Jo silloin hyvässä kunnossa ollut Jarmo menestyi urakkatyössä ja sai ansaittua paljon rahaa.
– Otin opintolainan täytenä, ja oli pirusti rahaa, muistelee hän.
Hän kertoo olleensa usein kavereidensa pankki, kun rahapula sattui yllättämään.

Ennen yliopistoa oli Jarmolla edessä armeija. Armeijan jälkeen opettajamme harkitsi metsälinjaa isänsä ammatin ja omien kesätyökokemustensa takia. Hän kuitenkin päätyi hakemaan ja pääsi sisään Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan eli toisin sanoen liikuntalinjalle. Samalle linjalle oli hakenut paljon urheilijoita, ja Jarmo oli itsekin hyvin kiinnostunut liikunnasta sekä fysiologiasta. Itse hän oli kova tekijä hiihdossa ja muussakin urheilussa. Opiskelujen rinnalle tuloshakuinen urheilu ei enää kuitenkaan istunut, ja urheilu jäi vain harrastukseksi. Kiinnostus kuitenkin säilyi, mutta miten ja missä välissä hänestä tuli tunnettu ja arvostettu hiihtovalmentaja?

Vuonna 1972 – samana vuonna, kun oli Münchenin olympialaiset ja rap-jumala Eminem syntyi – aloitti myös Jarmo yliopiston. Sattumalta eräs kurssikaveri oli osallistunut olympialaisiin ja myöhässä tullessaan toi mukanaan olympialaisten hulinan ja tunnelman.
– Myllerrys sai meidät innostumaan, kertoo Jarmo muistellen opiskeluaikojensa alkua.
Siihen aikaan Suomi myös menestyi hyvin urheilussa, minkä kautta heräsi ajatus mahdollisesta valmentamisesta – tosin vain harrastuksena. Myöhemmin alalla menestynyt valmentaja ei koskaan ajatellutkaan valmentamisesta tulevan ammattia.

Kurssitovereiden keskuudessa oli paljon urheilijoita, jotka huomasivat Jarmon osaamisen ja tietämisen urheilun saralla ja pyysivät häntä valmentamaan. Niinpä hän aloitti piirikunnallisella ja kansallisella tasolla. Hänen oman osaamisensa johtama urheilijoiden menestys oli jännittävää, ja tuntui hyvältä saada tuloksia aikaan. Jarmosta näkee aina tähän päivään asti, että juuri nämä asiat ovat ohjanneet hänet menestyksekkäälle uralle jopa palkatta.

Lähtölaskun saanut innostus lisääntyi onnistumisten myötä, ja Jarmon menestyminen huomattiin. Häntä pyydettiin Etelä-Karjalan piirivalmentajaksi, ja siinä tehtävässä hän oli pari vuotta, yhäkin tosin vain harrastusmielessä. Lopulta vuonna 1979 hän siirtyi Suomen Hiihtoliiton nuorisovalmentajaksi vuoteen 1982 asti. Valmennushommia hän jatkoi yhtämittaisesti vuoteen 1990 saakka. Tämän 11 vuoden aikana hän oli niin kotimaassa kuin ulkomailla, muun muassa 6 vuotta Italian hiihdon päävalmentaja.
– Kuuden vuoden aikana nukuin kolme kertaa enemmän apuvalmentajan kanssa samassa huoneessa kuin vaimoni kanssa, naureskelee Jarmo.

Meno oli lennokasta ja paluu juurille alkoi houkuttaa matkustelun tilalle. Jarmo tuli Lappeenrantaan opettamaan, mutta jatkoi kuitenkin myös valmennustyötä, esimerkiksi Ruotsin naisten päävalmentajana kahden vuoden ajan. Tähän päivään saakka hän on muun muassa valmentanut huippuampumahiihtäjää Kaisa Mäkäräistä.

 

‘’Nuorempana ei ajatellut yhtään,
millaista on olla liikunnanopettaja 67-vuotiaana.”

Värikkään valmennusuransa ohella Jarmo kuitenkin opiskeli yliopistossa liikunnanopettajaksi. Työkokemusta hän keräsi muun muassa Raumalla opettajankoulutuslaitoksessa ja Luumäellä viransijaisena. 1990-luvulla paikalleen asettuminen sekä perheen alku ajoivat Jarmoa kohti säännöllistä päivätyötä. Lappeenrannassa oli siihen aikaan kaksi poikien liikunnanopettajan paikkaa avoinna, ja Jarmo haki paikkaa ja pääsi opettamaan Lauritsalaan. Siellä hän opetti niin liikuntaa kuin terveystietoa, kunnes Lauritsalan lukio lakkautettiin. Silloin eteen tuli työpaikan vaihto, ja Jarmo valitsi – meidän onneksemme – Lappeenrannan Lyseon lukion.

 

 

 

“Hienoa olla älykkäiden ihmisten kanssa.’’

Jarmon mukaan valinta Lyseon ja Kimpisen lukioiden välillä oli selkeä. Vaikka suurin osa entisistä kollegoista meni Kimpisen lukioon, oli siellä monia puolia, jotka eivät houkuttaneet. Jarmo kertoo pitävänsä siitä, että saa kehittää liikunnan opetusta omilla ehdoillaan, ja tämä ei olisi ollut mahdollista Kimpisessä ylä- ja alakoulun liikunnan opetuksen kanssa. Myös suorituspaikkojen saatavuus ja vuorottelusta aiheutuva säätäminen eivät innostaneet häntä Kimpisen suuntaan. Jarmoa houkutti Lyseon tunnettu opiskelijoiden taso.

 

‘’Kerrankin hienosti pukeutuneena.’’

Kysyessämme Jarmolta, mikä on hänen paras muistonsa Lyseosta, vastaa hän hetken hiljaisen pohdinnan jälkeen sen olevan vanhojentanssit. Eivät mitkään tietyn vuoden tanssit, vaan se aina hieno hetki, kun saa laittaa puvun päälle työpäivänä. Jarmo on ylpeä opiskelijoidensa taitojen kehityksestä.
– Jos haluaa, niin oppii, hän luonnehtii yksinkertaisesti oppilaiden motivaatiota.
Vanhojentanssithan ovat usein ainutlaatuinen kerta opiskelijalle, mikä saa nuorten motivaation huippuunsa. Jarmo pyrkiikin opettamaan tansseja hyväksi katsomallaan tavalla, jota hän myös käyttää toisessa ammatissaan.
– Yritän pitää itseni valmentajana myös tässä opettajan roolissa, hän tarkentaa.

 

‘’Tavallinen arjen sankari’’

Seuraavaksi haluamme tietää, mitä oppilaat eivät vielä tiedä Jarmosta.
– No, ihan valtavan määrä asiaa, hän naurahtaa kysymykselle.

Hänen sanojensa mukaan emme tiedä, ettei hän ole tavallinen opettaja. Jarmo kieltää olevansa opettajaprototyyppi ja kertoo viihtyvänsä parhaiten tavallisten ihmisten kanssa. Jarmo kertoo myös, ettei ole missään nimessä yliopiston virkamies -tyyppinen ihminen. Kouluttamattomat, niin sanotusti tavalliset kansalaiset, ovat enemmän tämän kansanmiehen heiniä.
– Että sitä te ette tiedä. Mie täällä yritän kuitenki feikata.

Seuraavaksi Jarmo paljastaa, ettei hän myöskään elä niin terveellisesti kuin antaa ymmärtää.
– Siinäkin oon kuin tavallinen kansanihminen, Jarmo toteaa.
Hän kertoo myös saaneensa Italiasta mukanaan Suomeen kiinnostuksen viinikulttuuriin.
– Viinit ovat yksi miun harrastuksista, Jarmo toteaa.

Kolmas asia, jota Jarmo ei usko meidän tietävän itsestään, on hänen utelias luonteensa.
– Mielellään käytän sanaa tiedonhaluinen, kertoo Jarmo kuvaillessaan itseään.
Hän haluaakin tietää ehdottomasti paljon asioita ja myöntää myös olevansa uutisfriikki. Televisiokaan ei aukea kuin ajankohtaisille ohjelmille ja tietysti uutisille.

 

Pieni pala Jarmoa

Jos et tiennyt, eläköityvän opettajamme lempiväri on punainen ja lempieläin leijona. Hän kertoo lämmöllä muistellen, että hienoin paikka, jossa hän on käynyt, on Sardinian saarella sijaitseva Costa Smeralda eli Smaragdirannikko.

Aikaansa seuraava Jarmo ymmärtää muun muassa nuorten suosimat asiat, sillä ne kuuluvat nuorten kulttuuriin. Hänen omaan nuoruuteensa kuuluivat lavatanssit ja rock’n rollin valtaan astuminen. Sieltä juontavat juurensa Jarmon lempitanssiksi tullut hidas valssi ja musiikin mieltymysten monipuolisuus, vaikka kuitenkin iskelmät ja myös kevyt rock ovat läheisimmät.

Jarmon elämän mottona toimii: ‘’Isoo kalaa kannattaa pyytää, vaikkei saiskaan.’’

Hänen tiedonhaluisuuteensa kuuluu myös kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin. Jarmo sanoo, että häntä on pyydetty useasti mukaan politiikkaan, muun muassa kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi vuosituhansien vaihteessa. Hän ei kuitenkaan kokenut tämän olevan suoranaisesti omaa juttuaan, eikä myöskään kadu valintojaan.
– Mie en harmittele mitään. Elämä on valintoja ja niiden takana pitää seistä.
Myös Ylen asiantuntijana ololla on ollut osaansa, sillä ilman tätä roolia Jarmo olisi saattanutkin lähteä politiikkaan.

Historiassa häntä kiinnostaa eritoten 1900-luku, ei juurikaan sitä aikaisemmat. Sodat kiinnostavat Jarmoa erittäin paljon, minkä johdosta hän katsoo aiheesta paljon dokumentteja ja elokuvia. Kiinnostus kattaa myös lukemisen, ja Jarmo on lukenut paljon niin sotien historiasta muun muassa Väinö Linnan teoksia ja hänenkin lapsuuttaan kuvaavia teoksia maaseutuelämästä, joita tarjoaa muun muassa Kalle Päätalo. Yksinkertaistettuna siis arkinen historia on se, mikä kiinnostaa Jarmoa eniten.

 

 

 

‘’Haluan pois tästä oravanpyörästä.’’

No, Jarmo on siis jäämässä eläkkeelle. Mitkä mahtavat olla hänen suunnitelmansa?

Jarmo kertoo kyllästynyt sävy äänessään, että hän on elänyt suunnitelmien orjana “hiton pitkään” – jo 40 vuotta. Hän ei koe olevansa ollenkaan suunnitelmallinen ihminen, mutta urheilussa pärjätäkseen pitää olla vähintään karkea suunnitelma. Tästä syystä Jarmo kertoo, että hän ei mielellään tee suunnitelmia nyt eläkkeelle. Opettajamme kuitenkin toteaa haluavansa pitää itsestään parempaa huolta. Matkusteltua varmasti kuitenkin tulee, sillä Jarmo kertoo nähneensä Euroopasta enemmän vain pieniä kyliä sieltä täältä hiihtovalmennuksen kautta.

Nyt juttu alkaa jo lähestyä maaliviivaansa. On ollut ilo tehdä haastattelua Jarmosta, ja se on ollut kaikkien käytettyjen hetkien arvoinen. Samaan tapaan varmasti Lyseon lukio on iloinen ja myös kiitollinen vuosista, jotka sai viettää Jarmo osana opettajakuntaansa. Osa muistaa hänen opettamiaan tuntemuksia ja tietoja liikunnasta sekä terveydestä vielä pitkän aikaa.

Ci mancherai.

 

3 vinkkiä nuorille Jarmolta

Tehkää sitä, mikä tuntuu hyvältä, oikealta.
Yrittäkää nähdä elämä laajasti.
Jos haluatte ammattiin, laittakaa itsenne likoon.
Älkää käykö itseänne vastaan.

Keskinkertaisella älyllä pärjää panostamalla,
mutta hyvänkin pitää panna itsensä likoon.
Ilman sitä ei voi tehdä mitään merkittävää.

Mikään saavutus ei ole päämäärä.
Matka on tärkein. Ei se, mitä saavuttaa.

 

Toimittajat: Erika Styf ja Anni Toikka
Kuvat: Lyskari ja Jarmo Punkkisen kotialbumi