World Of Work -Erasmus+ projekti on työskennellyt tiiviisti jo syksystä 2017. Slovenian opettajien suunnittelukokouksen jälkeen helmikuussa Portugalin Portossa mukana olivat ensimmäiset lyseon opiskelijat. Hanke kuuluu Euroopan unionin rahoittamaan Erasmus+ -ohjelmaan ja kestää kevääseen 2019 saakka. Opiskelijat pitivät reissun ajan matkapäiväkirjaa ja jakavat myös matkakuvansa Lyskarin lukijoiden katsottavaksi.
Matkaan siis ja välietapille Lissaboniin!
Tapasimme Lappeenrannan rautatieasemalla ja nousimme junaan. Petteri piti Portugali-aiheisen tietovisan, joka paljasti tuntemuksemme matkakohteesta: tulos 2/14 oli toiseksi paras! Saavuttuamme Helsinki-Vantaalle tapoimme aikaa keskustelujen merkeissä sekä kävimme Burger Kingissä. Lentokoneeseen pääsimme ilman sen kummallisempia kommelluksia. Tosin lennolla tuli istuttua kahden ruotsalaisen välissä Tukholmaan. Välilaskun jälkeen alkoikin pidempi lento kohti Lissabonia.
Lissaboniin saavuttuamme otimme metron ja ajoimme hotellimme läheiselle pysäkille. Kulttuuripiirin vaihto tuli heti selväksi. Metrossa oli ahdasta ja äänekästä, ja metro itsessään piti melkein yhtä kovaa ääntä kuin ihmiset sen sisällä. Hotellille saavuimme melkein puolilta öin. Hetken ajan yritimme saada hotellihuoneen ilmastointia toimimaan mutta tuloksetta… Syy lienee ollut omien taitojemme puutteessa.
Lauantai Lissabonissa oli jees! Kävimme melkein kaikki tärkeimmät nähtävyydet läpi. Ainoa nähtävyys, jota ei pystytty käymään, oli Cristo Rei. Lissabonissa kuljettiin julkisilla, ja siellä oli vanhoja ratikoita suuri määrä. Erinomainen kokemus jäi taskuun! Ainoa asia mikä jäi epävarmaksi päivän aikana oli ostetun ratikkalipun sisältö. Oliko lipussa viisi päivää yhdelle henkilölle vai viidelle henkilölle päivän liput?
Mattimyöhäisiä, matkaväsymystä ja viimein aurinkoinen Porto
Sunnuntai ei lähtenyt kaikilla hyvin käyntiin. Lento Lissabonista Portoon lähti aamulla, ja kentällä tuli olla tietenkin hyvissä ajoin. Illalla oli puhetta, että nähtäisiin hotellin aulassa laukut pakattuina ja aamiainen syötynä. Näin ei kuitenkaan kaikkien osalta käynyt: yksi meistä heräsi 10 minuuttia yli sovittujen aikojen, kun huoneen oveen koputettiin. Hysteerisenä tavaroiden matkalaukkuun ja reppuun sullomisen ja sekalaisen pukeutumisen jälkeen viimeinenkin matkalaisista juoksi aulaan. Muu seurue sai hyvät naurut, paikalle juosseesta räjähtäneen kodittoman näköisestä matkatoverista.
Lähdimme taksilla lentokentälle, jossa väliin jäänyt aamiainen saatiin paikattua. Kaikille ruoka ei tahtonut maistua lentopelon tuoman sterssin ja ahdistuksen takia. Pelkoa ei helpottanut yhtään se, että lentokone paljastui pienkoneeksi maan sisäisen lennon takia. Propelien äänen ja koneen tärinän säestämää pelkoa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä lento oli lyhyt.
Portossa oli lämmin sää ja aurinko paistoi, kun paikallisen koulun Erasmus-projektin vetäjät tulivat hakemaan meitä kentältä Matosinhosiin. Ajoimme João Gonçalves Zarco -nimiselle koululle, jolta host-perheemme tulivat hakemaan meitä kotiinsa. Eräässä perheessä ruoan jälkeen lähdettiin ajelulle ja sen päätteeksi “suklaafestivaalien” telttaan, josta ostettiin suklaalettuja sekä suklaapäällysteisiä mansikoita. Festivaaleilta käveltiin rannan Matosinhosin puolelta Portoon, josta otettiin metro Porton keskustaan. Keskustasta löytyi ostoskeskus ja siellä kulutettiin aikaa shoppaillen ja kahvia juoden.
Loppujen lopuksi, päivän henkisestä ja ruumiillisesta rankkuudesta huolimatta, oli todella kivaa nähdä uusia kauniita paikkoja ja tavata ihania ihmisiä. Päivä oli lopulta oikein hyvä!
Paikallisella koululla käynnistyvät projektityöt
Ensifiilikset oli koettu ja ilta vietetty isäntiemme ja heidän kavereidensa kanssa. Oli vuoro saada ensimmäinen kosketus portugalilaiseen kouluun. Saimme lyhyen esittelyn tiloista ja erilaisista luokista. Aamupäivästä tehtiin myös ryhmäytymisaktiviteetteja ja muuta ryhmäytymistä edistävää toimintaa. Näiden jälkeen kävimme kaupungintalolla, jossa kaupunginjohtaja toivotti meidät tervetulleeksi. Saimme myös esittelyn Kaupungintalon arkkitehtuurista ja muista merkittävistä läheisistä rakennuksista.
Lyhyen vapaa-ajan jälkeen käveltiin syömään kouluun ruokaa, joka ei ollut laadultaan niin hyvää kuin suomalainen. Esimerkiksi suolaa oli suomalaiseen makuun liikaa. Ruokailun jälkeen työstettiin projekteja, mutta mikään ryhmä ei edistynyt toivotulla tavalla, ja opettajat sopivat joistain ohjelman muutoksista. Illemmalla hajaannuttiin taas viettämään aikaa isäntäperheiden kanssa.
Lähempää tutustumista rannalla ja ruokaillessa
Tiistaina oleskelimme koululla ja vierailimme oppitunneilla. Tutustuimme myös koulurakennukseen paremmin. Paikalliset oppilaat eivät oikeastaan itse pitäneet koulustaan vaan kutsuivat sitä vankilamaiseksi: Zarcon sisäpihalle mentäessä tulivat vastaan portit, joihin aina sisään tai ulos kävellessä tuli näyttää ns. sähköiset leimakortit, muuten ne olisivat vilkkuneet ja pitäneet ääntä. Kortteja tuli käyttää myös tunneille mentäessä ovella, sillä vaikka olisitkin mennyt tunnille muttet leimannut korttia saat poissaolomerkinnän.
Koulun käytävistä ja luokkatiloista kaikille, niin paikallisille kuten ulkomaalaisille Erasmus-projektilaisille, tuli mieleen sairaala. Seinät olivat valkoisen harmaita eikä niillä ollut kuin kasvitauluja siellä täällä. Koulurakennus oli melkoinen laitos, mutta siellä oleva positiivisten ja nauravaisten ihmisten tekemä ilmapiiri teki siitä viihtyisän.
Tavallista lyhyemmän koulupäivän jälkeen menimme projektissa mukana olevien nuorien kesken Matonsinhosin rannalle viettämään aikaa. Rannalla me tutustuimme lähemmin, koska saimme olla siellä vapaammin kuin koulussa ja saimme toisistamme oikeamman kuvan, kun kaikki olivat rennosti omia itsejään eikä tarvinnut olla asiallisena koulussa ja opettajien silmien alla.
Jonkin aikaa oltuamme aloimme valua metroasemalle. Edellisenä päivänä olimme sopineet menevämme Portoon hienoon ravintolaan syömään kaikki yhdessä. Ennen ravintolan pöytävarausta me vain kiertelimme Porton keskustassa ja otimme kuvia. Kävelimme ravintolan osoitteeseen, mutta nälkäisinä perille päästyämme huomasimme osoitteen olleen väärä. Pistimme varauksen tehneen tytön, Mafaldan, soittamaan ravintolaan uudelleen ja epäselvyyksien jälkeen löysimme kuitenkin oikeaan osoitteeseen. Jouduimme kuitenkin odottelemaan vielä muutaman hetken, sillä paikka oli täysi ja meitä nuoria yli odotetun määrän. Viimeinkin pöytiin päästyämme tilasimme ja ruoan tulossa ei onneksi kestänyt. Annoksessa oli erilaisia lihoja sekä juustoa ja perunaa, minkä ansiosta kaikilla ollut nälkä saatiin helposti lähtemään.
Syötyämme pohdimme hetken kyytejä takaisin Matosinhosiin ja sieltä host-perheisiin ja päädyimme yksinkertaiseen ratkaisuun eli metroon. Perille päästyä pitkän, mutta sitäkin hauskemman päivän jälkeen oli hyvä käydä nukkumaan, vaikkakin nukahtaminen tapahtui joka yö sikiöasennossa peiton ja neljän viltin alla villasukat jalassa huoneen lämpötilan takia.
Petteri pääsi vankilaan ja opiskelijat korkeakoulun kautta mäkkäriin
Keskiviikko alkoi Porton teknisen ammattikorkeakoulun (FEUP) esittelyllä. Meille näytettiin mm. FEUP:n eri projekteja. Eniten nousi esille projekti, jossa rakennettiin veden alla toimivia, miehittämättömiä laitteita. Niitä ei tarvinnut ohjata itse, vaan ne kuljeskelivat pinnan alla ihan itsekseen. Niiden tarkoitus oli skannata merenpohjan muotoa. Laitetta pystyi myös kauko-ohjaamaan. Pääsimme myös työpajaan, jossa niitä valmistetaan. Siellä valmistettiin myös hassuja pieniä lennokkeja, joiden tehtävä oli suunnilleen samanlainen kuin UAV:lla. Maistatimme samalla ihmisillä Sisua, ja suurin osa inhosi sitä, kuten odotinkin! Pelkästään ruotsalaiset tykkäsivät siitä oikeasti.
Kun Petteri vieraili Porton vankilassa, me olimme CEiiA:ssa. Se jatkoi meidän teemaamme tekniikan alalla. CEiiA on yhtiö, joka keksii uusia ratkaisuja innovaatioiden edistämiseksi yleisesti liikkuvuudessa, ilmailuteollisuudessa, merenkulussa ja autoteollisuudessa. Alueella ei saanut ottaa kuvia, mikä oli suuri harmi vierailijoille. Se oli ymmärrettävää, koska he halusivat suojata heidän kehitystyötään, ettemme paljasta mitään heidän prototyypeistään. Eniten jäivät mieleen sähköautojen prototyypit, joiden tarkoitus on luoda edullinen sähköauto, jonka keskituloinen kansalainen voi hankkia. Sen jälkeen chillattiin rannalla auringonlaskun aikaan.
Peruspäivä oli takana, mutta yhdelle meistä oli tulossa vielä jännittävämpää, jota oli odotettu kuukausia. Hän pääsi tapaamaan yläasteen aikaisesta projektista tuttuja ystäviään. Porukalla käytiin maailman toiseksi hienoimmassa mäkkärissä (on kuulemma olemassa lista niistäkin…?), jossa oli kattokruunuja, lasimaalauksia, peilejä ja hieno kotka sisäänkäynnillä. Sitten vietettiin aikaa Portossa maisemia ihastellen.
Pitkään bussissa ja haikeina jäähyväisjuhlissa
Torstaina lähdimme bussilla kiertelemään erilaisissa kohteissa, kuten rannikolla Matosinhosin kirkossa. Ajelimme ensin bussilla rannikkoa pitkin ja pysähdyimme pienen rantakuppilan kohdalla, jotta oppilaat saisivat käydä ottamassa kuvia tai ostamassa välipalaa. Menimme ensin ostamaan kahvia ja portugalilaisia leivoksia, pastel de natoja, koska kukaan ei ollut syönyt vielä mitään aamupalaksi. Suomen opettajilla Petterillä ja Anulla oli ollut koko matkan kilpailu, kumpi syö pastel de natoja enemmän, ja tuossa vaiheessa Anu oli yhden johdossa. Kahvittelun jälkeen menimme rantaan ottamaan kuvia rantaan lyövistä aalloista.
Seuraavana etappina oli yksi hienoimmista kirkoista, joita oli koskaan nähty, niin sisältä kuin ulkoa. Kirkon edustan lattia oli mustavalkokuvioista laattaa, ja kivikirkko oli koristeellinen risteineen ja kellotorneineen, vaikkei ollutkaan kovin suuri. Sisällä oli yksityiskohtaisia, kullattuja alttareita ja kauniita pyhimysten patsaita. Se oli upea näky myös ei-uskovaiselle. Portugalilainen opettaja Manuela kertoi legendoja kirkon koristeiden uskonnollisista merkityksistä ja pääsiäismenoista. Kirkon yhteydessä meille esiteltiin myös siihen liittyvä museo. Museo ei oikein temmannut ketään mukaansa mielenkiintoisuudellaan, lähinnä uskontopainotteisuutensa vuoksi.
Suunnitelmana oli mennä vielä syömään jonnekin ja sitten matka etenisi Portoon. Bussi jätti meidät monen eri ruokailumahdollisuuden ääreelle ja päädyimme suurimman osan kanssa menemään italialaiseen, sillä osa meni McDonald’siin. Söimme joko pizzaa tai pastaa. Opimme myös, että portugalilaisten mielestä ananas ei missään nimessä kuulu pizzaan.
Jokseenkin pitkästyttävän esitelykierroksen ja sitäkin puuduttavamman bussissa istumisen jälkeen saavuimme jälleen perille Porton keskustaan, jossa katsoimme tapaamispaikan, jonne saavutaan vapaa-ajan jälkeen. Vapaa-ajalla liikuimme porukoissa osa ottamassa kuvia, osa ostoksilla, muut kuka missäkin. Tapaamispaikalle palattua jäimme hetkeksi vielä kuuntelemaan katusoittajaa ja ottamaan ryhmäkuvia muistoksi.
Tämän jälkeen lähdimme siltaa pitkin kanavan toiselle puolelle kohti Calebin viinikellaria, jossa meille pidettiin jälleen esittelykierros. Saimme tietoa esim. portviinin alkuperästä ja viinilaaduista, joita ovat ruby, tawny ja rose, sekä niiden valmistustavoista. Esittelijämme João (mikä on yleisin portugalilainen miehen nimi) näytti meille mm. erikokoisia viinitynnyreitä, joita vaihdellaan viinin kypsymisasteen mukaan. Lopuksi oli vielä viinin maistelua, johon vain täysi-ikäiset saivat osallistua, eli opettajien lisäksi ruotsalaiset oppilaat.
Saavuimme takaisin vasta illalla, jolloin vietimme jäähyväisjuhlia. Juhlissa söimme hostien tuomia ruokia ja herkkuja sekä vietimme aikaa keskenämme. Rehtori piti puheen siitä, kuinka kansainväliset suhteet ovat tärkeitä tulevaisuudessa ja kuinka olemme kaikki tervetulleita takaisin Zarcoon vierailulle. Hetken kuluttua Portugalin opettajat ilmoittivat paikalle saapuvan kansantanssiryhmän. Tanssijat tulivat musiikin säestäminä ovesta ja aloittivat esiintymisen. Yllättäen tanssijat hajaantuivat yleisön sekaan ja musiikki alkoi alusta: he hakivat yleisöä mukaan. Helpotuksen määrä oli onneksi suuri, kun tanssipari neuvoi, mitä tehdä, ja liikkeet alkoivat onneksi sujuakin melko pian, koska samat askeleet toistuivat koko ajan ja musiikkia oli helppo seurata.
Tanssiryhmän lähdettyä jokaisella maalla oli esitettävänä laulu omalla kielellä tai perinteinen tanssi, johon kaikki muut sitten yhtyivät. Pidin eniten kreikkalaisten ja ruotsalaisten esityksistä: kreikkalaisilla oli perinnetanssi ja ruotsalaisilla juhannukseen liittyvä laululeikki.
Loppu-ilta sujui hauskaa pitäen tanssiessa portugalilaisen popin tahdissa ja naureskellessa. Juhlien päättyessä oli aika hyvästellä ja tunnelma muuttui haikeaksi. Jotkut vaikuttivat hiukan itkuisilta ja halailimme toisiamme. Tiesimme näkevämme toisemme vielä aamulla, kun tulemme käymään Zarcolla, mutta oli silti surullista erota uusista ystävistä vasta viiden päivän jälkeen.
Miniunien jälkeen paluulennoille
Päivä alkoi muutaman tunnin unien jälkeen. Menimme koululle hyvästelemään uusia ystäviämme ja sen jälkeen suuntasimme Petterin ja Anun hotellille viemään laukkujamme säilytykseen. Huomasimme, että yksi meistä oli kadottanut passinsa johokin. Sitä ei vain löytynyt mistään. Kävimme jopa tarkistamassa isäntäperheen talosta, löytyisikö sitä, mutta jostain syystä sitä ei vain löytynyt.
Matkustimme metrolla lentokentälle ja neuvottelimme lentoyhtiön kanssa siitä, että passinsa kadottanut matkustaa ilman sitä, ja se kirjattiin hänen matkustustietoihinsa. Palasimme lentokentältä ja menimme syömään ihan liian suolaista ja halpaa ruokaa. Kävimme nopeasti kaupassa, haimme laukut ja otimme taksin lentokentälle. Odottelimme lentokoneen lähtöä ja teimme joitakin ostoksia. Pienten selvittelyiden jälkeen pääsimme kaikki koneeseen ja lensimme Lissaboniin.
Lissabonissa nautimme pikaiset ateriat ja saimme tietää, että Petteri oli ostanut melkein halvimmat liput ja kone oli ylibuukattu. Onneksi saimme uudet liput ja pääsimme koneeseen, jopa passiton, joka muisti nyt mainita, että hänellä on lupa lentää kotiin ilman passia. Lento meni nopeasti nukkuessa ja syödessä, ja sitten oltiinkin jo Helsingissä. Oli aikainen lauantaiaamu. Loppumatka taittui junalla Lappeenrantaan todella väsyneinä mutta reissuun tyytyväisinä.
Teksti ja kuvat: Samuli Tolvanen, Aino Räisänen ja Saku Laitinen
