Lyskarin toimittajat kävivät haastattelemassa eläkkeelle jäävää uskonnon ja psykologian lehtori Hannele Puolakkaa, joka on ollut myös aktiivinen erilaisissa luottamustoimissa ja kansainvälisyysprojekteissa.

1. Esitelkää itsenne lyhyesti.

Minä olen Hannele Puolakka ja kotoisin Kuusjoelta, Salon läheltä. Olen maalaistalon tyttö, talon nimi on Prättä, ja olen yleisesti tunnettu Kuusjoella Prätän Hannelena. Paljon on tapahtunut Kuusjoen ja Lappeenrannan välissä. Nyt olen jäämässä eläkkeelle Lappeenrannan Lyseon lukiosta.

2. Kertokaa lyhyesti urastanne ja siitä, miten päädyitte töihin Lappeenrannan Lyseon lukioon.

Minusta ei alun perin pitänyt tulla opettajaa ja opiskelin aluksi kulttuurintutkijaksi. Kun olin Perniössä opettajana, innostuin siitä työstä ja jatkoin suorittamaan opettajaopintoja.

Olin ennen Lyseoon tulemista Joutsenon lukiossa opettajana ja vuosina 2005–2006 käytiin todella ikävää keskustelua Joutsenossa siitä, miten oikeastaan lukiota ei tarvita, koska se on niin kallis. Samoihin aikoihin tuli sitten täällä paikka auki ja jotenkin tuntui niin pahalta se yleinen mielipide silloin kunnassa, että hain ja tulin valituksi. Meiltähän lähti Joutsenon lukiosta silloin paljon opettajia pois sinä keväänä, myös rehtori lähti silloin.

3. Millaisia töitä teitte ennen opettajan uraa?

Ennen opettajuutta olin nuorisotyöntekijänä kesäisin ja uimaopettajana. Opettajauran aikana olen ollut työn ohessa muiden muassa nuorisotalon isäntänä, Ylen free-lancerina ja Etelä-Saimaan toimittajana. Olen myös ollut opettajana eri kouluasteilla: ala-asteella, yläasteella, opistossa sekä turvapaikanhakijoiden oppivelvollisuusikäisten lasten opettajana vastaanottokeskuksessa.

4. Miten ja miksi haitte opettajaksi? Miksi valitsitte juuri opettamanne aineyhdistelmän (uskonto, psykologia ja filosofia)?

Minulla ei ollut aikomusta tulla opettajaksi vaan kulttuurintutkijaksi, mutta sitten Perniön lukiosta rehtori soitti keväällä 1974, että etkö mitenkään voisi tulla meille opettajaksi, sillä emme saa mistään uskonnon, psykologian ja kuvaamataidon opettajaa.  Minä kun olen vähän yllytyshullu, niin lupauduin, että minä tulen. Siitä se lähti.

Nykyisin työ on myös yksi harrastuksistani. Olen osallistunut aktiivisesti  ammattijärjestötoimintaan Psykologianopettajien liiton hallituksessa ja sitä kautta myös  EFPTAn hallituksessa, jonka presidenttinäkin olin. Näistä on auennut mielenkiintoinen näkymä psykologian opetukseen niin eri kouluissa Suomessa kuin Euroopan maissa. Olen myös Englannin (ATP)  ja Amerikan psykologian opettajien (APA) liittojen jäsen, mikä on edistänyt uusien näkökulmien ja opetusvinkkien omaksumista omaan työhön. Vierivä kivi ei sammaloidu.

5. Miten Lappeenrannan Lyseon lukio on muuttunut vuosien varrella?

Kyllähän meillä opiskelu on muuttunut hektisemmäksi, sekä opiskelijoiden että  opettajien työmäärä on lisääntynyt. Sitten on ilmassa sellaista, että lukiokoulutuksessa ei ole ihan kaikki pasmat järjestyksessä – on vähän sellainen olo, ettei kukaan tiedä, mihin suuntaan lukio on kehittymässä. Silloin, kun tulin taloon oli selvää, mitä tehdään ja mikä on tavoite. Nyt on muutaman vuoden ajan ollut lukiokoulutuksessa vähän sellaista, että tänä vuonna tärkeää on tämä ja ensi vuonna onkin taas ihan toinen juttu. Välillä tuntuu, että jonkun pitäisi sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita ollenkaan.  Tämä linjattomuus tietysti heijastuu myös Lyseon opetustyöhön.

6. Mitä haluaisitte sanoa opiskelijalle, jota kiinnostaa opettajan ura?

Yleisesti en voi antaa neuvoa, mutta tietysti omien aineiden näkökulmasta voin sanoa, että on ollut ilo opettaa aineita, joista hyötyä myös tulevaisuudessa. Olen pitänyt työstäni ja varmaan valitsisin samat aineet uudelleen. Uskonto, psykologia ja filosofia on sellainen aineyhdistelmä, joiden tietoa voi soveltaa moneen asiaan. Tärkeää on, että kokee opettamansa aineet tärkeiksi, on niistä innostunut ja jaksaa kehittää itseään.

7. Mikä on paras muisto työuraltanne?

Lyseostahan näitä ei voi kertoa eikä oikein Joutsenostakaan, kun on riski, että tulee kertoneeksi jotain sellaista, mitä ei voi kertoa, mutta ehkä menen sinne Perniön aikaan…

Olin silloin hyvin nuori opettaja, 22-vuotias, kun aloitin siellä opettajuuden ja olin kyllä siellä itsekin enemmän opiskelija kuin opettaja. Vanhimmat opiskelijat olivat silloin tuplaamisten vuoksi jopa 21 vuotiaita. Muistan sellaisen tilanteen, kun tuli ensimmäiset lumisateet, oli suojalunta ja olin välituntivalvoja. Innostuin opiskelijoiden kanssa lumisotaan välitunnilla, ja rehtori kuulutti keskusradion kautta pihalle: ”Salomaa, voisitko edes yrittää olla opettaja?” Se on jäänyt todella hauskana juttuna mieleen ja sen muistavat vielä silloiset opiskelijatkin. Se on sellainen meidän juttumme; tapaan edelleen silloisia oppilaitani.

8. Mikä on mielestänne parasta opettajan työssä?

Parasta on monialaisuus. Minulle ei millään tavalla sovi sellainen, että tekisin yhtä ainetta ja että näkökulmani olisi hyvin kapea – minulla pitää olla laajaa perspektiiviä, jota antaa nimenomaan uskonto (sisältäen kulttuurit, ihmisen tavat käyttäytyä), psykologia (mielen toiminnat, se mitä tapahtuu mielensisäisesti ja miten se tulee näkyviin käytännön elämässä) ja filosofia (kyseenalaistaminen, kriittisyys, argumentointi). Nämä kaikki ovat minun juttujani.

Olen myös koko ajan ollut aktiivinen KV-tiimin jäsen. Kansainvälistäminen ja kansainvälistyminen ovat olleet minulle sydämen asia ja niitä teemoja ja mahdollisuuksia olen edistänyt monella tavalla sekä Comenius- että Erasmus-projekteissa. Intia-projektista olen ollut vähän ylpeäkin.  KV-asioissa minut on kutsuttu edustamaan Lyseota ja Etelä-Karjalaa myös valtakunnallisesti.Yleisesti opettajan työssä parasta on työskentely nuorten kanssa.

9. Mikä on mielestänne ikävintä tai haastavinta opettajan työssä?

Ikäviä asioita ei ole, mutta (opettamieni) kolmen aineen osalta haastavaa on se, että (työ) vaatii paljon ylimääräistä valppautta, jotta pysyy koko ajan ajassa mukana. Psykologiassa pitää seurata tieteellisen tutkimuksen tuloksia koko ajan, uskontojen kentällä tapahtuu jatkuvasti niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Eli siis (haastavaa) on se, että pitää jatkuvasti seurata  aikaansa, osallistua koulutuksiin, päivittää omia tietoja.

10. Millaisia terveisiä haluaisitte lähettää opiskelijoille, kollegoillenne ja Lyseon henkilökunnalle?

Opiskelijoille sanoisin, että kannattaa olla monipuolinen. Mitä monipuolisempi olet osaamisessasi , sitä paremmat edellytykset on päästä eteenpäin. Ole rohkea klassikko!

Kollegoille suuri kiitos. Meillä on hyvä työyhteisö. Olen todella tykännyt olla Lyseossa. Olen ylpeä siitä, että olen voinut olla yksi rohkea klassikko. Olen ollut 6–7 työyhteisössä ja tämä on ollut ihana huipennus. Henkilökunnasta nousee esiin myös (vahtimestari) Pimi, joka on ollut hyvä haltiatar monessa asiassa. Kiitos myös Virpille, joka jaksaa olla aina ystävällinen ja auttavainen, sekä siistijöille pitkämielisyydestä  kun olen erehtynyt kirjoittamaan tavallisella tussilla taululle. Lämmin kiitos kaikille!

11. Mitä tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?

Mottoni on ”still going strong”, eli en ihan kokonaan jätä tätä opettajuutta. Minut on kutsuttu ylioppilastutkintolautakunnan psykologian jaoston opettajajäseneksi ja pääsen valmistelemaan psykologian ainereaalin kysymyksiä jaoston kanssa. Opettaja, joka on virassa tai toimessa, ei voi olla jaoston jäsenenä, joten tämä (eläkkeelle jääminen) mahdollisti sen.

Kun minussa asuu se pieni  kulttuurintutkija edelleen, niin kyllä minulla on jo itse asiassa kaikkien kansainvälisten kontaktieni kautta ja muutenkin ensi vuodeksi viisi matkaa tiedossa eli ”still going strong”.

12. Jäättekö kaipaamaan jotain opettamisessa? Mitä ja miksi?

Nuoruutta. Niin kauan, kun on tekemisissä koulun ja opettamisen kanssa, on tekemisissä nuorten kanssa, tulevaisuuden kanssa. Olenkin sanonut monta kertaa, että en tiedä, olenko opettaja vai valmentaja, mutta olen tulevaisuudentekijä. Omalta osaltani olen ollut jakamassa eväitä opiskelijoille heidän tulevaisuuteensa. Voiko sen arvokkaampaa työtä olla kuin tulevaisuudentekijä? Se päättyy nyt ja sitä tulee ikävä.

 

Toimitus: Karoliina Heikkinen, Miika Jantunen