16.11. kansainvälisen suvaitsevaisuuden päivänä pidettiin koulullamme Lyseo Pride -päivä. Tässä kohtaa saattaa pohtia, miksi tällainen koulun sisäinen pikkutapahtuma olisi tärkeä Suomessa tai edes ulkomailla. Tärkeintä on ymmärtää, että päivän periaate – tulla paikalle omana itsenään – ei ole niin itsestäänselvyys, kuin miltä se kuulostaa.
Suomen mediassa rakentuu usein kuva, että tasa-arvoa ollaan saavuttamassa koko maailmassa. Poikkeuksena nähdään vain rakas itänaapurimme, jossa LGBT+:aa sisältävää materiaalia rajoitetaan, Pridelle ei koskaan anneta lupaa järjestäytyä ja homoseksuaaleja pidätetään ilman laillista syytä. Todellisuudessa maailmassa on tällä hetkellä 71 valtiota, joissa homoseksuaalinen käytös kahden suostuvan täysi-ikäisen henkilön välillä on laitonta. Näistä useimmissa rankaisu on vankilatuomio, mutta esimerkiksi Saudi Arabiassa, Iranissa, Afganistanissa ja Mauritaniassa lain rikkoja kohtaa kuolemanrangaistuksen.
Suomessahan tilanne on adoptiolain epätasa-arvoa ja translain ihmisarvojenvastaisuutta lukuun ottamatta hyvä. Vaikka meillä on lakeja suojaamassa 75-prosenttisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa, on parantamisen varaa yhteisön näkemyksissä. Tilannetta kuvaa se, kuinka aina kesäisin Helsinki Priden noustessa uudestaan otsikoihin nettipalstoille tupsahtaa vastaiskuna Hetero Pride, jonka perään on useamman vuoden ajan huhuiltu. Ja on se tapahtunutkin, tosin vuonna 2013: paikalla oli 50 henkilöä, kun taas vastamielenosoittajia oli 70.
LGBT+:aan kuuluvalle henkilölle Hetero Priden idea on surullisen huvittava. Onhan heteroilla oikeus olla oma itsensä samoin kuin LGBT+:aan kuuluvilla, eikä kukaan ole toisin sanonut. Mutta toisin kuin iloitakseen asemastaan, jo Hetero Priden ideana on vastustaa LGBT+ -oikeuksia. Hetero Pride on syntynyt päähänpinttymästä, että tasa-arvoa hakiessa on muka tuhottu suomalaisia arvoja. Eikö tasa-arvo ole suomalainen arvo?
Hetero Pridessa kiteytyvät suomalaiset, erilaisuuden hyväksyntää estävät ajatukset. Ensin ei haluta, että maailma muuttuu. Sitten kun se tapahtuu, sen sijaan että hyväksyttäisiin muutos osana elämää, noustaan paperiselle barrikadille, joka lässähtää pienessäkin vesisateessa. Sitten itkeminen moninkertaistuu, mutta takaisin ei mennä. Loppujen lopuksi tapauksesta jää molemmille puolille paha mieli. Tämä toistuu sitten uudestaan ja uudestaan, kunnes aurinko palaa taivaalta.
Vaikka uutisissa Priden kaltaiset tapahtumat vievät suuren huomion, oikea tasa-arvo on jokapäiväisessä elämässä. Mitä hyvää on laillisessa tasa-arvosta, jos sitä ei koe käytännössä? Erityisesti ennakkoluulot toimivat tasa-arvoa vastaan. Mitä väliä on opettajan sukupuolella tai seksuaalisuudella, jos hän osaa opettaa? Ennakkoluulot ovat sosiaalisen elämän perusasia, mutta aikuisen pitäisi kyetä katsomaan niiden ohi. Lyseo Pride -keskustelussa nousi esille myös muita ihmisryhmiä koskevat ennakkoluulot. Itse elän periaatteella, että jokainen olkoon sellainen kuin haluaa: se ei ole minun asiani. Ennakkoluuloja en haluaisi kenenkään sietävän. Itse joudun ovesta astuessani pohtimaan, hyväksytäänkö minua siinä tilassa sellaisena kuin olen. Kuinka paljon voin itsestäni näyttää pitäessäni samalla oman hyvinvointini turvassa?
Vaikka tässä maassa olemme kaikki suurin osin tasa-arvoisia ja hyväksyttyjä, hyvinvointia nakertavat helposti arjen kurjat kokemukset. On hyvä muistaa, että muualla on pahemmin; se ei silti oikeuta epätasa-arvoa. Kultainen sääntö ei ole pitkä eikä vaikea ja loppujen lopuksi se tekee paljon enemmän hyvää kuin pelko tai viha. Me kaikki olemme samanarvoisia, joten kohdellaan toisiamme niin.
Kuva: Aino Lappalainen ja Karoliina Heikkinen
