Maleficent 2: Pahan Valtiatar on lokakuussa ensi-iltansa saanut jatko-osa elokuvalle Maleficent, joka kertoo Prinsessa Ruususen tarinan Pahattaren näkökulmasta. Rooleissa nähdään muun muassa Angelina Jolie (itse Pahatar), Elle Fanning (prinsessa Aurora) ja Michelle Pfeiffer (kuningatar Ingris). Elokuvan on ohjannut Joachim Rønning ja käsikirjoitus on Linda Woolverton, Noah Harpster ja Micah Fitzerman-Bluen käsialaa.
Kaikki tietänevät ainakin jollakin tasolla juonen Disneyn Prinsessa Ruususesta. Disneyn villitys kierrättää vanhat elokuvat uudelleen on saanut aikaan Maleficent-elokuvan, jossa kuitenkin suurimpana erona alkuperäiseen on näkökulman muutos. Tällä kertaa Auroraa ei herätä prinssi, vaan Pahatar itse, joka alun perin kirouksen loikin. Tarina päätyy niin, ettei jatko-osaa uskoisi tulevan, mutta kuinkas kävikään? On vuosi 2019, ja teattereissa pyörii Maleficent 2.
Niin, tosiaankin. Tuntuu siltä, että Maleficent 2: Mistress of Evil on juuri sitä, väkisin väännetty jatko-osa. Juonenkäänteitä ja yllätyksiä riittää, ja koko elokuvan ajan valmistaudutaan hurjaan loppuspektaakkeliin, mutta jokin ei vain osu täysin kohdalleen. Vaikka leffassa on kaikkea, jotakin puuttuu silti.
Jälleen kerran vastakkain ovat hyvä ja paha, mutta kumpaakin puolta edustaa nyt nainen. Juonellisesti keskiössä on nyt Pahattaren lisäksi myös prinssi Phillipin äiti, Kuningatar Ingris (Michelle Pfeiffer), joka osoittautuu jopa Pahatartakin pahemmaksi. Hahmosta on tehty helposti vihattava. Pahis on yleensä paha, loogisesti, mutta Phillipin äiti vie ärsyttävyyden uudelle tasolle. Joissakin kohdissa Pfeifferin ilmaisu tuntuu jopa menevän ylinäyttelemiseksi. Elokuva on myös melko sotainen, sillä koko elokuvan ajan taustalla kytee sodan puhkeamisen liekki. JUONIPALJASTUS! Lopussa liekki syttyykin kunnolla palamaan. JUONIPALJASTUS päättyy.
No, jos jotain positiivisista elokuvasta etsii, niin onhan Maleficent 2 visuaalisesti upea. Nykyään tietokoneella pystytään kyllä tekemään ihmeitä. Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja sopivat mahtavasti fantasiaelokuvaan. Tunnelma pysyy hyvin yllä eikä lässähdä pannukakun lailla missään vaiheessa. Juonenkäänteet pitävät katsojan tiiviisti mukana niin, että olihan elokuva pakko katsoa loppuun. Yllätyksillä on mässäilty oikein kunnolla, kuten digitehosteillakin.
Fantasian yksi parhaista puolista on sen tuoma mahdollisuus unohtaa todellisuus hetkeksi. Maleficent 2 ei kuitenkaan anna siihen täysin mahdollisuutta. Se saa ajattelemaan, kuinka sotainen ja rikkinäinen nykymaailma onkaan ja kuinka lähellä elokuva teemoiltaan onkaan todellisuutta.
Maleficent 2 ei ole maata järisyttävä ja ennennäkemätön kokemus, jota ilman ei voisi elää, mutta joka kuitenkin kannattaa katsoa, mikäli piti ensimmäisestä osasta. Mikäli keijut ja fantasiahömppä eivät kiinnosta pätkän vertaa, en suosittele katsomaan.
Arvostelu: 2.5 / 5.0
