Koetaanko kirjoitukset enemmän uhkana vai mahdollisuutena? YO-kirjoitukset ovat jokaisen lukiolaisen lukiouran huipentuma ja toisaalta ”välttämätön paha” lukiolaisen elämässä: niistä on vain selvittävä tavalla tai toisella. Niitä pidetään suuressa arvossa – määritteleväthän ne pitkälti nykypäivänä jatko-opintomahdollisuuksia ja -kelpoisuuksia pääsykokeiden painoarvon vähentyessä. Monen lukiolaisen stressitasot ovat korkealla kirjoitusten lähestyessä, ja kirjoituksiin panostetaan paljon. Kirjoitin nyt syksyllä ruotsin kielen keskipitkän oppimäärän YO-kokeen. Kuinka minä sitten IB-opiskelijana koin kansallisen puolen YO-kirjoitukset?
Syksyn kirjoitusten infotilaisuudessa opinto-ohjaaja ja rehtorit painottivat laadukasta opiskelua ja hyvää valmistautumista kirjoituksiin. Myönnän, että oma valmistautuminen meni vähän ”niin ja näin”. Tavoitteenani oli kuitenkin vain päästä kirjoituksista läpi ja saada todistus kielen opiskelusta samalla, kun jatkoin omia opintojani IB:llä. Jos olisin valmistautunut kirjoituksiin enemmän, olisin varmasti yltänyt parempiin tuloksiin – siinä asiassa ainakin opo ja rehtori olivat oikeassa. Lisäksi jännitystä olisi helpottanut parempi valmistautuminen, vaikka en mikään kova jännittäjä ollutkaan. Jokainen kuitenkin tietää, mikä tyyli itselleen sopii parhaiten. Kuitenkin omia paineitani vähensi läpäisyyn liittyvä tavoitteeni: varmasti niillä, joille kirjoitusten arvosanalla on merkitystä esimerkiksi jatko-opintojen kannalta, paineet hyvästä arvosanasta ovat suurempia.
Itse koetilanne oli mielestäni rento. Abittijärjestelmän käynnistykseen oli varattu riittävästi aikaa, ja tarvittaessa apua oli saatavilla. Tärkeimpänä muistutuksena kaikille oli neuvo ”lue tehtävänannot tarkasti”, ja siitä olikin paljon hyötyä kokeessa. Aluksi jännitin paljon Abitin käyttöä. IB:llä kokeet tehdään perinteisesti paperilla ja kynällä, eli kokemus sähköisistä kokeista puuttui. Ainakaan kielen kokeessa en kuitenkaan pitänyt järjestelmän käyttöä haasteellisena. Kuulokkeilla sai hyvin eristäydyttyä omaan maailmaan ja keskityttyä omaan tekemiseen. Ruokailut ja wc-käynnit hoituivat kivuttomasti ja minulle kuuden tunnin aikaraja oli liikaa – sain kokeen nimittäin hoidettua noin neljässä tunnissa. Enemmänkin aikaa olisin toki voinut siellä viettää, mutta kaikkensa antaneena en kokenut ruudun tuijottelua enää hyödylliseksi.
Suoraan sanottuna yllätyin kokeen tehtävistä. Olin odottanut paljon pikkutarkempia, nippelitietoa vaativia tehtäviä. Kyllä, yksittäisiä sanastoja piti hallita ja kielioppiasioita kokeessa muistella, varsinkin kirjoitelmissa, mutta runsaat kuuntelut ja luetunymmärtämiset hallitsivat koetta suurimmaksi osaksi. 20 tehtävän koe piti sisällään 7 kuuntelua, 5 luetun ymmärtämisen tehtävää ja 2 kirjoitelmaa. Loput olivat sanastoa vaativia suomennoksia tai jonkin asteen monivalintoja. Suurimman haasteen tuottivat kuuntelut, joissa toistokerrat oli rajoitettu kahteen. Nopea puhetempo ei auttanut asiaa. Ruotsalaisen musiikin kuuntelusta tai tv-ohjelmien katselusta olisi ollut hyötyä. Kokeen ohjeistuksessa mainittiin varaamaan kuunteluille noin tunti aikaa, ja sehän niihin suunnilleen kuluikin. Vinkkinä tuleville vuosille: ruotsinkielisten vitsien lukeminen ehdottomasti kannattaa! Sen puolesta allekirjoitan.
Yleisesti kokeesta jäi luottavainen olo. Koska painotus oli laajemmissa kokonaisuuksissa ja varsinkin näiden kokonaisuuksien ymmärtämisessä, koin, että kurssiasteelta oli siirrytty ”selviytymisen” tasolle. Kielen osaamisen kannalta tietyt perusasiat on tietysti pakko hallita. Tärkeämpää vieraalla kielellä kommunikoidessa on kuitenkin toisen ihmisen ymmärtäminen ja itse ymmärretyksi tuleminen kuin jokaikisen sanan oikein taivutus tai oikean preposition valitseminen, vaikka ne tietysti elämää helpottavatkin.
Kokonaisuudessaan itse kirjoitukset sekä niihin valmistautuminen ovat mielestäni paljon persoonasta ja omasta suhtautumisesta kiinni. En kritisoi kirjoitusten tärkeyttä: tiedostan niiden merkitsevän paljon. Kaikesta huolimatta niiden merkittävyydelle ei minusta saisi antaa liikaa valtaa. Pieni jännitys on tällaisessakin asiassa hyväksi, ja sen voi opetella kääntämään itselleen voimavaraksi. Varmastikaan en tuleviin kirjoituksiini keväällä yhtä rennolla otteella suhtaudu, mutta kokemus oli opettavainen. Se myös todisti, että vaikka kysymykset ovatkin laaja-alaisempia ja voivat liittyä mihin opiskelluista osa-alueesta hyvänsä, koe oli käytännössä aivan samanlainen kuin normaali lukion kurssikoe – vain hieman laajemmassa mittakaavassa.
